Forssalaisella Sirkka-Liisa Anttilalla on monta puolta, monta roolia. Hän ui poliittisissa vesissä periksiantamattomana, mutta myös sovittelijana.

Pohjoisforssalaiset näkevät hänet iltamyöhään mustissa toppahousuissa lenkillä. Kotielämässä hänet voi nähdä vieläkin – joskin harvemmin – auttamassa sikalassa. Ja aivan varmasti hääräävän keittiössä ja lastenlasten kanssa.

Jos kaikki nyt tuntuu liian tavanomaiselta, kannattaa muistaa, että naisessa on vääntöä vaikka kahden hallituksen maa- ja metsätalousministeriksi.

Taistelija jo vauvasta lähtien

Periksiantamattomuuteen löytyy syy varhaislapsuudesta, epäilee Sirkka-Liisa Anttila.

– Minulle on syntymässä annettu paljon energiaa, ehkä se johtuu siitä, että olen syntyessäni ollut hyvin pieni, painanut vain 1,8 kiloa. Jäin luonnollisesti sen jälkeen sairaalaan hieman kasvamaan. Sitten äidilläni ei ollut riittävästi maitoa.

– Olen joutunut tosissaan taistelemaan, että olen jäänyt henkiin. Silloin eivät vielä olleet terveydenhuolto ja sairaanhoito kehittyneet niin pitkälle kuin nyt, mutta joka tapauksessa olen taisteluni taistellut, ja ehkä siitä saanut vahvan tahtoni ja energiani.

– Luonteeltani olen peruspositiivinen. Väitän, että aika paljon saa kaatua niskaan ennen kuin hymy hyytyy. Suhtaudun asioihin hyvin myönteisesti, ja se ehkä selittää sen, miksi olen menestynyt niin pitkään politiikassakin, koska minulla on myönteinen perusasenne, luonnehtii Anttila.

– Olen hyvin avoin ihmisten kontakteille ja yritän aina ajatella, että kohtele toista, niin kuin toivoisit hänen kohtelevan itseäsi.

Seuraavat vaalit vielä avoinna

70 vuotta täyttävä Sirkka-Liisa Anttila tuntee itsensä kuusikymppiseksi. Hän sanoo, että läheisille saattaisi olla kauhistus, jos hän jäisi kotiin vain olemaan.

– Perheessä on aina ollut niin ihana tilanne, että mies on tukenut minun urakehitystäni. Viime vaalien alla kysyin, että kun minulla on kaikki eläkevuodet saavutettuna, haluatko minun jo jäävän kotiin. Tämä sanoi heti tuntevansa minut niin hyvin, että haasteita ei kotoa hellan ääressä riitä. Hän sanoi, että jos sinä jäät tänne, sitten minä lähden liikenteeseen.

– Sitä en sitten tiedä, mitä seuraavissa vaaleissa teen, Anttila jatkaa.

– En voi löhötä sohvalla, vaan minun pitää aina löytää uusi haaste, uusi narunpää, josta löydän uutta toimintaa itselleni ja yritän valjastaa energian aina sellaiseen, mistä olisi hyötyä.

Ministerinpesti vei ajan läheisiltä

– Nautin kotona ruoanlaitosta, huushollitöistä, lastenlasten kanssa leikkimisestä. Mutta siten täytyy olla elämässä tämä yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuus, koska saattaisin turhautua, jos olisin vain kotona.

Kaipaatko, ikävöitkö jotain, Sirkka-Liisa Anttila?

– Ministeriaikana kaipasin lastenlapsiani, ja totta kai tyttäriä ja miestäni sen takia, että olin todella paljon poissa. Työ vei niin paljon, että minulta meni ensimmäinen kesä kokonaan siihen, että jouduin tekemään uudestaan 141-hakemuksen.

– Onneksi minulla oli reilu ja rehellinen komissaari, joka sanoi minulle suoraan: "Sirkka-Liisa, tällä hakemuksella ei tule 141:lle hyväksyntää". Jos en olisi tätä tietoa saanut, edessä olisi ollut tilanne, että hakemukselle tulee kielteinen päätös ja myös ministeri Anttila olisi vaihtunut silloin toiseen, muistelee Anttila.