Sote-alueet uuden esityksen mukaan
Katso kartta THL:n sivuilta
Torstaisessa A-talk-lähetyksessä vieraita pyydettiin nostamaan kätensä, jos heidän mielestään sote-esityksessä on perustuslaillisia ongelmia. Peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd.) käsi ei noussut.
Samana päivänä hänen ministerikollegansa, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) oli todennut, että tuoreeseen sote-esitykseen liittyy perustuslaillisia ongelmia.
Perustuslailliset ongelmat liittyvät lähinnä siihen, että vastuukuntamalli veisi kunnilta itsehallintoa.
– Olen edelleen sitä mieltä, että tässä on perustuslaillista pohdintaa aiheuttavia kysymyksiä. Suomessa on sellainen järjestelmä, että viimekädessä perustuslain tulkintaa tekee eduskunnan perustuslakivaliokunta, Huovinen perusteli kantaansa.
Huovinen painottaa, että hän ei ole koskaan ollut valiokunnan jäsen ja, että hän ei ole perustuslain asiantuntija.
– En voi sanoa, että onko esitys perustuslain vastainen vai ei.
Hän sanoo, että keskustelua perustuslaista on käyty koko syksyn ajan.
– Olen arvostanut sitä, että sote-työryhmä on myös pyrkinyt käsittelemään perustuslaillisia asioita työnsä aikana, Huovinen toteaa.