Eräs tarina kotiuttamisesta
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän valtuuston jäsen Eila Aavakare (ps.) kertoo, että luottamushenkilöt eivät saa helposti tietoa virkamiehiltä päätöksentekoa varten. Aavakaren kokemuksen mukaan sote-kuntayhtymältä on ollut läpi poliittisen kentän vaikeaa saada tietoa.
- Olen pyytänyt esimerkiksi jotain henkilöstöraporttia, ja se on tullut vasta mutkien kautta useamman pyynnön jälkeen. Olen kuullut puoluetovereilta ja muidenkin puolueiden edustajilta, että tietoa tulee vähän nihkeästi.
- Tietysti heillä on omat päivärutiininsa ja niistä on vähän vaikea irrottautua tiedon etsimiseen. Mutta mielestäni avoimuus on tosi tärkeä asia, Aavakare sanoo.
Sosiaali- ja terveydenhuolto on Aavakaren mukaan toiminut aiemmin hyvin yksin ja erillään, ja vanha käytäntö tuntuu yltävän tähänkin päivään.
- Nyt kun olemme kaupungin kanssa omistajaoikeudella tiiviisti kimpassa, niin meidän on pakko tehdä tärkeää yhteistyötä ja suunnitella asioita, Kajaanin kaupunginvaltuustossa sekä -hallituksessa istuva Aavakare toteaa.
Avoimuutta myös asiakkaiden kanssa
Kainuun Radiossa kuultiin torstaina eräs tarina kotiuttamisesta. Kajaanilaisen miehen kertoma tapaus isästään jäi vaille vastauksia.
- Jossakin on täytynyt olla tietokatkos tai inhimillinen unohdus, kun kotisairaanhoito ei ollut vastaanottamassa kotiutuvaa. Tapauksesta käy myös ilmi, ettei isä ollut kotiuttamiskuntoinen. Tällaista ei saisi tapahtua, Aavakare sanoo.
Kainuun Radio pyysi sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymältä haastattelua yleisellä tasolla kotiuttamisen ja kotisairaanhoidon välisistä käytännöistä ja tiedonkulusta. Haastattelupyynnöstä kieltäydyttiin, koska kuntayhtymä ei kommentoi yksittäisiä tapauksia.
Aavakare huomauttaa, ettei kenenkään henkilökohtaisia asioita voi puida julkisuudessa vaitiolovelvollisuudenkaan vuoksi, mutta avoimuutta asioiden hoidossa pitäisi olla.
- Kaikenkattava avoimuus on poliittisessa kentässäkin tärkeintä. Minusta se osoittaa tietyllä tavalla luottamusta, jos näistä asioista päästään puhumaan julkisesti.
Esimerkiksi vanhuspalveluiden organisaatiossa on Aavakaren mukaan henkilöitä, joiden kanssa ongelmatilanteet pitäisi purkaa ja käydä läpi tarvittaessa yksityiskohtaisesti asiakkaiden ja omaisten kanssa.
- Jos tällainen jää käsittelemättä, se antaa meidän toiminnasta vanhuspalveluissa todella huonon kuvan.