Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) myönsi sote-esityksen luovutustilaisuudessa, että uudistuksen rakentaminen ei ole helppo tehtävä. Hän arvosteli sitä, että monet ovat halveksineet vaikeasti edennyttä uudistusta.

- Jos tämä olisi helppoa ollut, eikö tämä olisi jo tehty?, Huovinen kysyi.

Huovinen korosti, että uudistuksen punainen lanka on integraatio. Hän toivoo keskittämisen johtavan siihen, että esimerkiksi yksittäisen kansalaisen palveluketju olisi paremmin turvattu.

- Rakenne on siis väline parempiin palveluihin, hän sanoi.

Huovinen ei ottanut kantaa siihen, tuleeko hallitus muuttamaan esimerkiksi linjaustaan perustason alueista, koska työryhmä on niitä arvostellut. Hän ei kommentoinut myöskään sitä, tullaanko vastuukuntamallia muuttamaan sen mahdollisten perustuslakiongelmien vuoksi.

Huovinen kuitenkin huomautti, että perustuslakia tulkittaessa pitää ottaa huomioon myös kansalaisten oikeus peruspalveluihin.

- Sekin on nimittäin meidän perustuslakimme lähtökohta, hän sanoi.

Työryhmän esitys lähtee nyt noin kymmenen viikon lausuntokierrokselle, jonka jälkeen siihen tehdään tarvittavat muutokset. Lain on tarkoitus astua voimaan vuonna 2015. Uudet alueet aloittaisivat viimeistään vuoden 2017 alussa.