Kansanedustaja, eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajan Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan valtion olisi pitänyt mennä mukaan tarjouskilpailuun, kun Fortumille sallittiin verkoista luopuminen. Hän sanoo Yle Radio Suomen Ajantasassa, että verkko-omaisuus olisi voitu hankkia esimerkiksi Solidiumin omistukseen.

- Ja siitä edelleen sallia tarvittaessa mahdollisuus esimerkiksi suomalaisille yksityisillekin kansalaisille ostaa verkon osia, tavallaan tehdä sijoituksia siihen. Tätä kautta olisi varmistettu, että tämä verkon osa pysyy suomalaisessa omistuksessa, Pekkarinen sanoo.

Hän arvioi, että Fortumin sähkönsiirtotoiminnan myyminen johtaa ennen pitkää siirtohintojen nousuun. Hänen mukaansa huoltovarmuus sen sijaan varmistuu sähkömarkkinalailla.

Fortum ilmoitti torstaina myyvänsä sähkönsiirtotoimintonsa 2,55 miljardilla eurolla.