Vaikka EU-taisteluosastot ovat jääneet käyttämättömiksi, Suomi on valmis satsaamaan joukkoihin edelleen.

- Olemme niistä kiinnostuneita ja selvitämme, onko mahdollisuuksia saada johtovastuuta jossain vaiheessa, pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoo.

Kataisen mukaan johtovastuu olisi hyvää harjoitusta omille joukoille ja johtajille. Tähän mennessä Suomi on ollut osastoissa mukana vain yhtenä jäsenmaana, myös Ruotsin johtamassa joukossa.

EU ei ole kertaakaan käyttänyt taisteluosastojaan.

- Tämä on yksi asia, jota tulevaisuudessa pitää pystyä EU-tasolla muuttamaan. Ei ole mieltä siinä, että me luomme rakenteita, joita ei osata käyttää. Se on varojen haaskausta, ja toisaalta se syö eurooppalaista uskottavuutta.

Suomi suunnittelee olevansa valmiudessa Ruotsin johtamassa joukossa taas vuonna 2015. Silloin valmiudessa olisivat helikopterijoukot. Edellisen kerran, vuonna 2011, Suomi oli kahdessa joukossa valmiudessa. Silloin joukon kouluttaminen ja valmius maksoi Suomelle 28,5 miljoonaa euroa. Mahdollinen johtovastuu tulisi ajankohtaiseksi vuosikymmenen loppupuolella.

Johtovastuu vaikuttaisi laajasti puolustusvoimien toimintaan

Jos Suomi ottaisi johtovastuun, työmäärä, vastuu ja lasku kasvaisivat tuntuvasti. Johtomaa lähettää joukosta pääosan, yleensä taisteluosastoissa on ollut yhteensä 1000 - 1500 sotilasta. Se vaikuttaisi puolustusvoimien toimintaan tuntuvasti enemmän kuin aiemmat valmiudet, joissa on ollut parisataa sotilasta kerrallaan.

EU pyrkii lisäämään joukkojen käytettävyyttä. Se hakee lisää maita, jotka olisivat valmiita johtovastuuseen. Unioni miettii myös, minkä verran se osallistuisi kustannuksiin, jos joukkoja todella käytettäisiin.

EU-joukko on alkanut kiinnostaa EU-maita enemmän nyt, kun Naton johtamaa Afganistan-operaatiota ajetaan alas. Taisteluosastoille suunnitellaan laajempia yhteisiä harjoituksia, kuin niille tähän asti on pidetty.