Lapin yliopiston politiikan tutkijan Petri Koikkalaisen mukaan eurovaalit ovat perinteisesti olleet kokeneiden, tunnettujen ja persoonallisten poliitikkojen heiniä. Paavo Väyrynen on hyvä esimerkki heistä.
Koikkalainen on kuitenkin sitä mieltä, että nuorten poliitikkojen Lapissakin kannattaisi satsata eurovaaleihin. Koikkalainen näkee, että viime eduskuntavaaleissa tapahtunut sukupolvenvaihdos vaikuttaa nyt. Hänen mielestään nuoret poliitikot ovat enemmän kiinnostuneita toimimaan eduskunnassa ja kuntiensa valtuustoissa.
- Toivoisi, että nuoremmasta joukosta alakisi löytyä nuoria, päteviä ja kyvykkäita europoliitikkoja. Eurooopan Paralmentti on siitä mielenkiintoinen paikka, että siellä kansallisvaltio ei määrää läheskään kaikkea. Siellä toimitaan eurooppalaisissa parlamenttiryhmissä ja se on sellainen paikka jossa alueiden Eurooppa jollain lailla näkyy. Euroopan Unioni on nyt pohjoisista alueista kiinnostunut. se olisi lappilaisille poliitikoille tärkeä vaikuttamisen paikka, Petri Koikkalainen sanoo.
Yksi hyvä ehdokas eurovaaleihin olisi Koikkalaisen mielestä Perussuomalaisten Hanna Mäntylä, jo senkin takia että hän on puolueensa varapuheenpohtaja ja poikkeaa poliittiselta profiililtaan kovasti Perussuomalaisten pääkaupunkilaisista miesehdokkaista, joita tuntuu kyllä riitävän.
Uutista on korjattu 03.12.2013.