Tästä on kyse

Opposition pohjoissavolaiset kansanedustajat arvostelevat hallituksen rakenneuudistuspakettia. Ylen Savon kansanedustajatentissä maanantaina olleet keskustan Elsi Katainen (kesk.) ja perussuomalaisten Pentti Oinonen (ps.) eivät ole tyytyväisiä paketin sisältöön.

Etenkin työllisyyskysymyksiin olisi kaivattu ratkaisuja. Kansanedustaja Elsi Katainen Pielavedeltä luonnehtii rakennepakettia lähinnä leikkauslistaksi.

- Ratkaisut työllisyyden parantamiseen jäivät hämärän peittoon. Monet suuremmat linjaukset ovat myös hahmottomia ja ratkaisut näyttävät siirtyvän tuleville vuosille, arvioi Katainen.

Perussuomalaisten kuopiolaisedustaja Pentti Oinonen arvostelee rakennepakettia hallituksen riman alitukseksi.

- Eniten harmittelen kokoomuksen linjaa. Kokoomuslaisilla on varaa hoidattaa vanhukset omilla rahoillaan, mutta ihmettelen SDP:n lähtöä tällaiselle linjalle, Oinonen sanoo.

Elsi Katainen ihmettelee myös hallituksen suunnitelmia nostaa oppivelvollisuusikä 17 vuoteen. Myös kotihoidontuen leikkaukset nostavat kuntien paineita.

- Kunnat joutuvat lisäämään päivähoitopalveluita ja samalla päivähoitomaksuja nostetaan. Kuka tässä oikein voittaa? kysyy Katainen.

Kataisen mukaan oppivelvollisuusuudistus on osalle nuorista hyväksi, mutta se on tarpeeton ratkaisu koko ikäluokalle.

- Tämä on hallitukselta ristiriitaista toimintaa, koska ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoja on leikattu. Kun myös lukioverkkoa todennäköisesti leikataan rajulla kädellä, niin maakuntien syrjäisimmät kolkat saavat kokea sen, mitä keskittäminen tarkoittaa koulutusalalla, toteaa Katainen.

Kiivas keskustelu on vielä edessä

Pentti Oinonen sanoo, että perussuomalaiset jättävät rakenneuudistuspaketista välikysymyksen ennen joulua. Oinonen odottaa paketista vielä kovaa keskustelua.

- Hallitus ei pääse tästä helpolla. Varmasti monen niska punottaa pöntössä. Rakennepaketissa puhutaan hyvin vähän työllisyydestä. Sehän on A ja O, jolla kansantalous saadaan kohotettua elinvoimaiseksi.

Elsi Katainen pitää rakennepakettiuudistusta välikysymyksen arvoisena asiana, mutta keskusta ei ole vielä päättänyt onko se mukana mahdollisessa välikysymyksessä.

- Hallitus pistetään erittäin lujille rakennepakettilinjauksissaan, Katainen sanoo.

Tällä viikolla kansanedustajien työtä värittää myös tasavallan presidentti Sauli Niinistön isännöimä itsenäisyysjuhla Tampereella. Pentti Oinonen viettää juhlapäivää Kuopiossa eikä osallistu Tampere-talossa poikkeuksellisesti pidettävään juhlaan.

- Arvostan itsenäisyyden korkealle. Olen esittänyt, että kansanedustajille riittäisi osallistuminen linnanjuhliin kerran vaalikauden aikana. Juhla kuuluu kaikille kansalaisille eikä vain hyvätuloisille. Köyhempi kansalainen katsoo tv-lähetystä ihmeissään, kun siellä kävelevät rinta rottingilla ne, jotka möivät Suomen EU:lle. Samalla meni itsenäisyys, jotenkin tuntuu pahalta, sanoo Pentti Oinonen.

Elsi Katainen osallistuu itsenäisyysjuhlaan Tampereella.

- Puvun hankinta jäi viime hetkille. En lähde neuvomaan presidenttiä siitä, ketä kutsua ja ketä ei. Itsenäisyys on äärettömän arvokas asia, toteaa Katainen.