Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen yrittää jälleen paluuta politiikan parrasvaloihin. Hänet nimettiin keskustan ehdokkaaksi puoluevaltuuston kokouksessa Kuopiossa. 67-vuotias Väyrynen pitää mahdollisuuksiaan hyvinä.
- Europarlamenttiin minulla on ikää vähän, mutta ehkä kokemus korvaa sen, Väyrynen sanoi.
Väyrynen on viettänyt poliittista hiljaiseloa viime aikoina.
- Olen ollut vuoden vuorotteluvapaalla politiikasta, Väyrynen hauskuutti puoluevaltuustoa.
Väyrynen sanoo seuranneensa tarkoin EU:n kehitystä, mutta ei löydä siitä mitään yllättävää.
- Mikään ei ole yllättänyt minua. Olen tiennyt ja ennustanut kaiken, Väyrynen sanoo.
Väyrynen on yhä sitä mieltä, että keskusta oli oikeassa vastustaessaan Suomen liittymistä EU:n rahaliittoon. Nyt peikkona on EU:n kehitys kohti liittovaltiota.
- Kukaan ei kannata liittovaltiota, mutta sitä kohti mennään koko ajan, Väyrynen arvioi.
Väyrynen pohti ehdokkuuttaan pitkään ja lopulta talouskomissaari Olli Rehnin mahdollinen ehdokkuus toimi jonkinlaisena innoituksena. Rehniä ei Kuopiossa nähty ja hänen ehdokkuutensa on yhä avoinna. Ehdokkaaksi nimetty Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen (kesk.) otti kuitenkin puoluevaltuuston kokouksessa jonkinlaisen Väyrysen vastavoiman ja Rehnin asianajajan roolin.
- Mielestäni rahaliitto on ollut Suomella hyvä asia. Olli on tehnyt laadukasta ja hyvää työtä rahaliiton ja Suomen hyväksi, Pentikäinen kiitteli.
Pentikäisen kehotus "antaa aplodit Ollin hyvälle työlle" kirvoitti kuitenkin puoluevaltuustolta ainoastaan hajanaisia kättentaputuksia.