EU-satraappien pestuumarkkinat ovat pian edessä. Siksi myös täällä Pohjantähden alla on arvuuteltu kuukausikaupalla, keillä suomalaisilla on mahdollisuuksia EU:n huippuvirkoihin ja vaikutusvaltaisiin asemiin Euroopan parlamentissa.
Spekulaatioissa on pyörinyt eritoten kolmea nimeä: Jyrki Katainen, Olli Rehn ja Alexander Stubb. Myös Timo Soini on loppusyksystä alkanut jälleen tarjota nimeään keskustelijoiden käyttöön vihjailemalla kiinnostuksestaan koota yhteen kaikki mantereemme EU-kriittiset voimat.
Nuo epämääräiset vinkit ovat kaikuneet kuuroille korville. Syynä on se, että puheenjohtaja Timo Soini lupasi omilleen perussuomalaisten viimekesäisessä puoluekokouksessa, ettei hän käy ehdolle eurovaaleissa.
Pian vaikku irronnee sekä politiikkaa seuraavien toimittajien että kansalaisten korvista, sillä mitä ilmeisimmin Soini asettuu eurovaaleissa ehdolle. Tämä kävi rivien välistä selväksi A-studion haastattelussa 20. marraskuuta.
Maalaisjärjellä ajatellen olisikin outoa, jollei EU-kriittinen populistijohtaja pyrkisi maksimoimaan edustamansa kansanliikkeen menestystä myös eurovaaleissa.
Politiikka on takinkääntämisen taidetta ja Soini on alan virtuoosi. Veikkaan, että Timo Soini pyörtää sanansa eurovaaliehdokkuuden suhteen ”puolueen ja isänmaan edun nimissä”.
Suomen keskusta on koettanut herätellä kansalaisten vaali-innostusta vihjaamalla, että EU:n talouskomissaari Olli Rehn saattaa käydä ehdolle europarlamentin vaaleissa. Rehnistä on yritetty leipoa Euroopan liberaalidemokraattien liiton, ALDE:n pääehdokasta.
Uskon, ettei Rehn asetu eurovaaliehdokkaaksi, vaikka hänelle luvattaisiin ALDE:n pääehdokkuus. Syitä on monta. Vaikka Olli Rehnistä tulisi ALDE:n vetonaula, hän ei voi olla varma siitä, että hän menisi eurovaalista läpi. Komission kakkosmiehenä työskennellyt euroaristokraatti saattaisi hävitä vaaleissa Paavo Väyryselle ja Anneli Jäätteenmäelle, kenties jopa Hannu Takkulalle. Se olisi hyvin noloa ja turhaa rahan haaskuuta.
Vertauskuvallisesti voi sanoa, että Olli Rehn lukeutuu EU-hierarkiassa nyt kenraalikuntaan. EU:n riviparlamentaarikkona hänellä olisi kersantinjämät, ALDEN johtajana vänrikin natsat. Entinen kenraali ei sellaiseen tyydy.
ALDE:n ryhmyrin paikalta Rehn ei voisi nousta ylimmälle huipulle: ei komission puheenjohtajaksi, ei Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi, ei myöskään parlamentin puhemieheksi.
Huippuviroista liikenee Suomelle todennäköisesti vain yksi. Se lienee suhteellisen painava komissaarin salkku. Esityksen Suomen komissaarista tekee maan hallitus. Jos pääministeri Jyrki Katainen on tehtävään halukas, hän on oleva Suomen ehdokas.
Koska Jyrki Katainen lukeutuu Euroopan parlamentin suurimpaan poliittiseen ryhmään (EPP), hän saattaa hyvällä onnella päästä yhteen EU:n korkeimmista viroista. Se ei ole kuitenkaan kirkossa kuulutettua, koska maineikkaita kilpailijoita noihin tehtäviin on monista väkirikkaista maista.
Huipputehtäviä ovat: Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuus, komission puheenjohtajuus, Euroopan parlamentin puhemiehen paikka, talouskomissaarin tehtävä, ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan virka (EU:n ulkoministeri).
Jos Saksa nappaa kaikkein ylimmistä viroista yhden, saksalaistyyppistä talouspolitiikkaa innolla tukeneen Kataisen tie norsunluutornin huipulle voi katketa alkuunsa. Etelä-Euroopan maat saattavat pitää siitä huolen.
Alexander Stubb joutuu punnitsemaan, pysyäkö vielä pari vuotta ulkomaankauppaministerinä, vai pyrkiäkö viideksi vuodeksi Euroopan parlamenttiin.
Hän pohtinee myös, onko oppositiopuolueen rivikansanedustajan työ hänelle yhtä mieluinen kuin mepin paikka Euroopan parlamentin suurimmassa poliittisessa ryhmässä. Vaikka en tunne Stubbia, uskon, että hän valitsee Helsingin sijaan Brysselin. Kansainväliset tehtävät ovat Stubbin tulevaisuudenhaaveissa etusijalla.
Jyrki Katainen korvaa pian Brysselin etuvartiossa pitkään palvelleen Olli Rehnin. Edellä esittämilläni perusteilla ennustan, että Olli Rehn palaa kotimaahan ja käy ehdolle vuoden 15 eduskuntavaaleissa. Myös hänen vaimonsa Merja aikoo tehdä niin.
Kotimaan politiikkaan paluu on Olli Rehnille kiinnostava vaihtoehto, koska keskusta lienee mukana Suomen seuraavassa hallituksessa. Tuollaisessa hallituksessa Rehn saisi varmasti merkittävän salkun. Mikä se salkku voisi olla, sen saat arvata itse.