EU:n komissio ja Suomen hallitus ovat löytäneet yhteisymmärryksen Etelä-Suomen kansallisista maataloustuista. Sopu löytyi maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen (kok.) ja EU:n maatalouskomissaarin Dacian Cioloşin neuvotteluissa torstaina Brysselissä.
Eteläisen Suomen nykyinen 141-tuki jatkuu vielä ensi vuonna. Vuodesta 2015 kansalliset tuet lopetetaan Etelä-Suomen nauta- ja lammastiloilta sekä tärkkelysperunan ja avomaan vihannesten viljelijöiltä. He alkavat sen sijaan saada EU:n rahoittamia, tuotantoon sidottuja tukia. Kansallista tukea taas maksetaan sianlihan- ja siipikarjankasvattajille sekä puutarhatuottajille.
Kansallisen tuen määrä on vuonna 2015 vähän yli 29 miljoonaa euroa. Tuki laskee asteittain 17,4 miljoonaan euroon vuonna 2020.
Maatalousministeri Jari Koskinen on tyytyväinen ratkaisuun.
– Tämä on historiallista siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa on sovittu paketti seitsemäksi vuodeksi. Aiemmin on sovittu lyhyempiä pätkiä, Koskinen sanoi Brysselissä.
Maksun perustasta kiistaa
Tähän asti Porin-Savonlinnan linjan eteläpuolelle maksettavan kansallisen maataloustuen perusta on ollut Suomen EU-jäsenyyssopimuksen artikla 141, jonka nojalla EU:n komissio on sallinut tukien maksamisen unioniin liittymisestä johtuviin vakaviin vaikeuksiin.
EU:n komissio on jo edellisillä neuvottelukierroksillakin ollut sitä mieltä, ettei Suomi enää voi vedota liittymisestä johtuviin vaikeuksiin. Tällä kertaa EU:n komissio katsoi tiukasti, ettei tuen maksulla ole enää oikeudellista perustaa.
Nyt Etelä-Suomen kansallisen tuen maksun perusteena on EU:n maatalouspolitiikan ns. Suomi-pykälä, jonka euroedustaja Petri Sarvamaa (kok.) ajoi EU:n vuosien 2014–2020 maatalousratkaisuun. Euroopan parlamentti hyväksyi maatalousratkaisun keskiviikkona. Jäsenmaiden ministerien sinettiä odotetaan joulukuun puolivälissä.
Varsinkin keskustan euroedustajat ovat arvostelleet hallitusta siitä, ettei se pitänyt kiinni 141-pykälästä, jolloin määräaikaisuutta ei olisi.
Maatalousministeri Jari Koskisen mielestä ajatus ei ole realistinen.
– Tämän päivän keskusteluissakin tuli esiin, että komissio piti liittämistä osaksi EU:n maatalouspolitiikkaa ainoana mahdollisena tapana. Vanhalla 141-artiklalla ei olisi voitu jatkaa, Koskinen totesi.
Kokoomusministeri sanoi voivansa lyödä vetoa siitä, että ratkaisusta olisi tullut samanlainen, jos neuvotteluja olisi vetänyt keskustalainen ministeri.
Katso kaikki ratkaisun keskeiset elementit maa- ja metsätalousministeriön sivuilta.