Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) aikoo palauttaa yksityisten työeläkeyhtiöiden johdon osakekauppoja koskevan asian uudelleen lausuntokierrokselle.

Yle Radio 1:n Ykkösaamussa vieraana ollut Risikko sanoo, että avoimuutta ja julkisuutta asiassa pitää lisätä.

– Kun halutaan kerran avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, niin nyt luonnokseen tulleet esitykset eivät riitä. Siitä syystä olen palauttamassa asian uudelle kierrokselle.

Risikko haluaa julkisiksi nimenomaan lähipiiri- ja sisäpiirikaupat.

– Ne pitää olla julkisia.

Asiaa on jo käsitelty kolmikantaisesti työnantajien ja työntekijöiden kesken, mutta Elinkeinoelämän keskusliiton johto torjui asian. Palkansaajajärjestöt olisivat halunneet julkistaa osakekaupat.

Periaatteessa asioiden käsittely on työmarkkinajärjestöjen päätettävissä, mutta viimeisen sanan asiassa sanoo silti eduskunta.

– Haluan, että asia ratkaistaan yhteistyössä, joten hieronta jatkuu. Luotan siihen, että saamme tätä toisella kierroksella pitemmälle, Risikko sanoi Ykkösaamussa.

Eläkeyhtiöiden hallintoa koskeva laki on ollut valmisteilla jo noin kaksi vuotta. Uudistus koskee yksityisiä eläkeyhtiöitä.

Elinkeinoelämän Keskusliitto ei halua kommentoida asiaa. EK vetoaa sosiaali- ja terveysminsiteriön lokakuussa julkaisemaan tiedotteeseen, jossa sanotaan:"Uudesta sääntelystä on sovittu sosiaali- ja terveysministeriön ja työmarkkinaosapuolten välisissä neuvotteluissa".