Kuntien eläkevakuutusyhtiön Kevan valtuuskunnan pohjoissavolaisjäsen, kaavilainen Jorma Räsänen toivoo perusteellista selvitystä yhtiön johtamisjärjestelmästä ja johdon työsuhde-eduista.

Räsänen sanoo seuranneensa keskustelua johdon arveluttavista eduista hämmentyneenä. Kevan hallitus ottaa kantaa toimitusjohtaja Merja Ailuksen asemaan perjantaina. Joulukuussa asia tulee mahdollisesti myös valtuuskunnan käsittelyyn. Jorma Räsänen ei ota vielä kantaa, nauttiiko Ailus hänen luottamustaan.

- Tässä on noussut sellaisia asioita esille, jotka eivät kieltämättä vaikuta kovin hyviltä. Kevan toimintamallin tulee olla selkeä ja läpinäkyvä, että luottamus on sataprosenttinen kuntakentässä. Hallitukselta odotan, että tulee selkeät selvitykset siitä, mitkä Kevan eri toimintamallit ovat olleet esimerkiksi asuntoetujen ja autoetujen suhteen. Mikäli niitä on tarvetta muuttaa, niin kyllä me tullaan valtuuskunnassa asiaa varmasti tiukasti harkitsemaan, Räsänen sanoo.

Jorma Räsänen (kesk.) on Kaavin kunnanahallituksen varapuheenjohtaja. Kevan valtuuskunnassa on jäsenenä myös Kuopion kunnallispolitiikassa vaikuttanut, keväällä valtuustopaikastaan Helsinkiin muuton vuoksi luopunut Niko Korte (sd.). Leppävirtalainen Pekka Leskinen (kok.) on Kevan valtuuskunnan varajäsen.