Terveisiä Lapin kaamoksesta. Täällä on nyt jo reilu viikko nautittu mahtavista hiihtokeleistä Levin maisemissa. Tykkilatu on rautaisessa kunnossa, ja myös luonnonlumireiteillä on ollut mahdollista hiihtää vapaalla koko viikon ajan.

Kun olen katsonut Etelä-Suomen säätiedotuksia, niin tällä kertaa minua ei ole yhtään haitannut se, että olemme pitkään perheen kanssa reissussa. Sen verran siellä vesisateessa ja kovalla asvaltilla sai rullalenkkiä tuossa marraskuun alussa tehdä, että enää se ei niin paljon houkuttelisi.

Aina kun pääsee syksyisin oikealle lumelle luonnonhelmaan hiihtämään, sitä huokaisee: Tämän takia minä rakastan hiihtämistä! Suksilla liukuminen ja lumisen maaston ja hiihtoalustan vaihtelevuus tekee suksilla hiihtämisesta nautinnollisempaa kuin rullahiihto kovalla asvaltilla. Lumella hiihtäminen on huomattavasti haastellisempaa juuri olosuhteiden vaihtelevuuden takia, ja siksi niin kiehtovaa.

Aika täällä lumileirillä menee todella nopeasti. Treenin lisäksi suksikalustoa testataan kovalla tohinalla, jotta isosta määrästä uusia suksia saataisiin ruodittua parhaat esille. Kisatesteissä ennen kisoja ei millään voi aina laittaa koko kalustoa testiin, joten näillä lumileirin testeillä täytyisi saada jo aika hyvin selvyyttä omasta kalustosta, ja tietää vähän suuntaa, mikä suksi toimii milläkin kelillä. Toki testausta jatketaan myös koko kauden läpi, ja koko ajan pyritään hakemaan parempia suksia kisapakkaan.

Minun kisakausi pyörähti käyntiin viime viikonloppuna Oloksen tykkikisoissa. Kauden aloitus siirtyi viikolla suunnitellusta, koska olin flunssan kourissa parin viikon ajan. Oli oikea ratkaisu, että siirsin kauden aloitusta, vaikkakin meno oli Oloksella vielä tahmeaa. Jännitystä oli ilmassa, ja kroppa oli jäykän tuntuinen. Uskon, että tästä kisojen ja pikkuhiljaa treenien vähentämisen kautta kroppa alkaa aueta, ja siitä alkaisi saada kunnon tehoja irti.

Seuraavana viikonloppuna on edessä Suomen cupia Rovaniemellä ja sen jälkeisenä viikonloppuna saadaan maailmancupin kausikin käyntiin Rukan maisemissa. Toivottavasti siellä alkaisi jo olla rentoutta ja terävyyttä hiihdossa.

Mona-Liisa Malvalehto