Mistä on kyse?
Maanantai-iltana Turun valtuustossa jaanattiin pitkään. Yksi ja toinen valtuutettu halusi sanoa sanottavansa kunnallisveron nostamisesta. Silti lähes kaikki valtuutetut myöntyivät veronkorotukseen.
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Pentti Huovinen sanoo kuitenkin, että verojen nosto ei ollut kokoomuslaisille mikään läpihuutojuttu.
- Kyllä veronkorotus oli kokoomuslaisille valtuutetuille todella vaikea paikka. Me keskustelimme siitä pitkään ja tiukasti, Pentti Huovinen toteaa.
Yksi lipesi kokoomuksesta
Pentti Huovinen sanoo, että hän joutui suosittelemaan ryhmälle, että kaikki äänestäisivät veronkorotuksen puolesta. Yksi kuitenkin lipesi. Kokoomuslainen Pauli Kossila kannatti sinivalkoisten Olavi Mäenpään esitystä, että veroja ei korotettaisi vaan pidettäisiin nykyisellään.
Pentti Huovisen mielestä kokoomuslaiset olisivat mieluummin paikanneet Turun taloutta rakenteellisilla ratkaisuilla ja omaisuuden myynnillä ilman veronkorotuksia.
- Mutta tiedän, että muut poliittiset ryhmät eivät tällaiseen olisi suostuneet, Pentti Huovinen sanoo.
Kukkaron nyörit auki
Vihreiden ryhmäjohtaja Elina Rantanen sanoo, että veronkorotus ei ollut erityisen vaikea päätös, sillä sitä oli puuhattu jo pitkään.
- Ei koskaan tietysti ole mukava päätös käydä kuntalaisten kukkarolla, mutta me tarvitsemme lisää tuloja, jotta ei tarvitsisi leikata niin paljon menoja, sanoo Elina Rantanen.
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Mirka Muukkonen suhtautuu varauksellisesti kokoomuksen ajatukseen kaupungin omaisuuden myynnistä.
- Ei ole mitään järkeä myydä kiinteistöjä, joissa tuotetaan meille kaupunkilaisille laadukkaita palveluja, ja mennä sinne sitten vuokralle, Mirka Muukkonen sanoo.
Samoilla linjoilla on SDP:n ryhmäjohtaja Jarmo Rosenlöf. Hän kuitenkin lupaa odottaa selvitystä asiasta.
- Tyhjistä tiloista, missä ei ole toimintaa voidaan kyllä luopua, Jarmo Rosenlöf sanoo.
Ensi syksynä kaikki on toisin
Kaikki ryhmäjohtajat ovat yhtä mieltä siitä, että nyt tehty päätös korottaa veroja ei yksin riitä saattamaan Turun taloutta kuntoon. Tarvitaan myös muita keinoja.
- Niin, ei veroprosenttiakaan voida ikuisesti nostaa, Mirka Muukkonen sanoo.
Vihreiden Elina Rantasen mielestä ei voida ajatella, että ensi syksynä oltaisiin samassa tilanteessa ja pohdittaisiin jälleen veronkorotuksia. Rakenteelllisia uudistuksia tarvitaan, ja Rantasen mielestä esimerkiksi jokainen kaupungin työntekijä voisi omalta osaltaan pohtia, mistä löytyisi säästökohteita.
- Jos kaupungin työntekijät näkevät omassa työssään, miten asiat voisi tehdä tehokkaammin, heillä pitäisi olla myös mahdollisuus vaikuttaa, sanoo Elina Rantanen.