Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää Talvivaaran tilannetta erittäin vakavana.
Katainen sanoi Yle Uutisille Brysselissä pitävänsä huonona merkkinä sitä, ettei kaivosyhtiölle ole löytynyt yksityistä rahoitusta. Talvivaaran tulevaisuutta Katainen ei lähtenyt ennustamaan.
- Ensinnäkin nikkeli- ja mineraaliesiintymä alueella on erittäin suuri. Toisaalta yritystoiminta ei ole mennyt toivotulla tavalla ja ympäristövastuut ovat suuret. On vaikea ennustaa, mitä tapahtuu. Paras vaihtoehto olisi, että Kainuussa olisi kannattavaa kaivostoimintaa, joka toimisi ympäristövastuullisella tavalla, Katainen sanoi.
Kataisen mukaan Talvivaarasta ei pidä vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä kaivosteollisuudesta yleensä.
- On erilaisia yrityksiä ja erilaista teknologiaa. Ei kannata horjuttaa kaiken kaivostoiminnan mainetta Suomessa, Katainen sanoo.
Katainen lounasti Barroson kanssa
Katainen matkusti perjantaina Brysseliin tapaamaan Euroopan komission puheenjohtajaa.
Komissiolta tuli Suomelle juuri nuhteita ensi vuoden talousarviosta. Komission mukaan Suomen velka kasvaa liian kovaa vauhtia. Pääministerille Euroopan komission nuhteet Suomen budjettia koskien eivät tulleet yllätyksenä.
- Komissio näki, että suhdannesyistä ja muutamasta muusta syystä johtuen meidän velkaantuminen kasvaa, eli meillä on täysin yhteneväinen arvio ollut jo pidemmän aikaa komission kanssa. Talouden kuntoonlaittamistoimia ei tehdä Brysselin takia vaan Suomen oman tulevaisuuden vuoksi, Katainen linjasi.
Katainen sanoi olleensa Brysselissä keskustellakseen komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson kanssa Euroopan ja sen rahaliiton tulevaisuudesta. Hän tapasi Barrosoa lounaan yhteydessä.
- Minulla oli lista asioita, joita halusin hänen kanssaan käydä läpi, Katainen sanoi.
He keskustelivat muun muassa sääntelyn purkamisesta, suomalaisen puun käyttämisestä bioenergiaan myös tulevaisuudessa sekä mahdollisuuksista sijoittaa nesteytetyn lng-kaasun terminaali Suomeen. Suomi kisaa sijoituspaikasta Viron kanssa.
- Barroso ei halunnut valita puolta, mikä on ymmärrettävää. Jos päätös tehdään objektiivisin kriteerein, minulla on syytä olettaa, että Suomi pärjää hyvin, Katainen sanoi.
Päätös terminaalista tehdään Kataisen mukaan alkukeväästä.