Ilmailualan lakko uhkaa alkaa perjantaina kello 15. Lakkoa sovitellaan iltapäivästä alkaen valtakunnansovittelijan johdolla. Osapuolet ovat kaukana toisistaan.
EK:n toimitusjohtaja pitää tilannetta vakavana ja vetoaa osapuoliin, että sovittelussa olisi edettävä.
- Keskitetyn ratkaisun oli nimenomaan tarkoitus taata työrauha, ja tämä on nyt sitten uhattuna, Jyri Häkämies sanoo.
Kuljetusala ja toimihenkilöliitto Pro valmistautuvat tukemaan lakkoa.
- Tilanne on äärimmäisen vakava, jos sopimuksen piirissä olevat alat menevät myötätuntolakkoihin, koska sopimuksella haettiin pohjaa työllisyyden parantamiseksi ja taattaisiin työrauha.
Häkämiehen mielestä Suomen talous on vakavassa tilanteessa.
- Tarvitaan työrauhaa ja sitä että pyörät pyörivät.
Yle Uutisten tietojen mukaan kuljetusalan liitoissa on jo hyväksytty tukitoimien aloittaminen. Tukilakot alkaisivat tiistaina. Kuljetusalan liittojen puheenjohtajat kokoontuvat päättämään tukitoimista iltapäivällä. AKT, Postialan PAU, veturimiehet, rautatievirkamiehet, merimiehet sekä nyt lakolla uhkaavat SLSY ja IAU tekivät syksyllä yhteisen sopimuksen liittojen keskinäisestä tuesta. PAU, SLSY ja IAU jäivät keskitetyn ratkaisun ulkopuolelle.