Täystyöllisyyskokeilustaan tunnettu Paltamon kunta Kainuussa on tekemässä jo kolmatta perättäistä alijäämäistä talousarviota. Alijäämäksi arvioidaan jo nyt 1,5 miljoonaa euroa. Kainuun Sanomat kertoo, että kunta on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut, jotta henkilöstömenoista saataisiin leikattua 250 000 euroa. Päällimmäisenä keinona listataan kaikkien työntekijöiden lomauttaminen kahdeksi viikoksi. Muiksi keinoiksi kävisivät esimerkiksi lomarahojen vaihtaminen vapaiksi.
Kunnanvaltuuston keskustalainen puheenjohtaja Marisanna Jarva laskee Yle Kainuulle, että pitkässä juoksussa nyt suunnitellut säästöt eivät riitä.
- Jotta talous saadaan tasapainotetuksi vuoden 2018 loppuun mennessä, tarvitaan radikaaleja keinoja myös tulojen lisäämisen puolella. Tähän kaivataan keinoja, ei meissä päättäjissä kaikki viisaus asu.
Kunta aloittaa tietoisesti kevyemmillä konsteilla, sanoo Jarva.
- Tavoite on löytää noin viiden prosentin säästöt henkilöstökuluihin vuoden 2018 mennessä. Lomautuksilla tämä ei onnistu. Kyllä tämä edellyttää uudenlaisia avauksia ja esimerkiksi verotulojen lisäystä, tuloja pitää yksinkertaisesti saada paljon enemmän.
Jarva korostaa, että tässä vaiheessa vasta avataan keskustelua keinoista. Hänen mukaansa eniten taloutta rasittavat sote-kulujen kasvu sekä valtion jatkuva kuntien kurituslinja.
- Uusia keinoja tarvitaan, koska ei kunta saa säästää itseään hengiltä.