Hallituspuolueiden ryhmänjohtajat ovat haluttomia puimaan Yle-veron indeksikorotuksen poiston tarpeellisuutta.
Kokoomuksen Petteri Orpon mukaan asia päätettiin jättää Ylen hallintoneuvoston mietittäväksi.
- Hallintoneuvosto on oikea taho pohtimaan tätä asiaa. Heillä on valmius pohtia Ylen rahoitusta ja Yle-maksua. Siellä on kristillisdemokraatteja lukuunottamatta kaikki eduskuntapuolueet edustettuina, Orpo sanoi.
Mikäli hallintoneuvosto pitää indeksikorotuksen poistoa tarpeellisena, voi Ylen rahoitus palata eduskunnan käsittelyyn.
Ryhmänjohtajat keskustelivat asiasta tiistaina eduskunnassa. Kokouksessa kävi selväksi, että puolueet ovat indeksikorotuksen tarpeellisuudesta varsin eri linjoilla.
Kokoomus olisi valmis luopumaan indeksikorotuksesta nopeimmillaan jo ensi vuodesta alkaen.
- Tässä taloudellisessa tilanteessa Yle-indeksin jäädyttämistä pitäisi voida harkita. Kaikki uudet menot ja verot ja veroluonteiset maksut pitää voida olla harkittavissa.
Sen sijaan esimerkiksi SDP eduskuntaryhmä ei pidä tarpeellisena poistaa Ylen määrärahojen vuosittaista korottamista.
- Meillä on vastikään tehty laki ja siihen ei ole tässä vaiheessa muutostarpeita. Se logiikka, että Yleltä otettaisiin voimavaroja pois, ei auta millään tavalla kaupallista puolta, ryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoo.
Kokoomuksen Petteri Orpo arvioi, että mikäli Ylen hallintoneuvosto palauttaa Ylen rahoituksen eduskunnan käsiteltäväksi, suoranaiset muutokset voivat realistisesti ajoittua ensi kevään budjettiriiheen ja tuolloin mahdolliset vaikutukset indeksikorotukseen näkyisivät vuoden 2015 alusta.
- Tärkeää on, että päätökset tehdään neuvottelujen jälkeen yksimielisesti, kuten tähänkin asti, Orpo sanoo.
Ylen hallintoneuvosto kokoontuu tiistai-iltana.
Juttua täydennetty klo 12.35 Orpon ja Backmanin kommenteilla.