Rovaniemen kaupunginvaltuusto on päättänyt korottaa veroprosenttiaan puolella prosenttiyksiköllä. Rovaniemen veroprosentti nousee 20,5:stä 21 prosenttiin.

Päätös veroprosentin korottamisesta tehtiin maanantai-iltana lopulta yksimielisesti, vaikka perussuomalaisten ja kokoomuksen valtuustoryhmät kritisoivat korotusta. Käsittelyn aikana järjestetyssä äänestyksessä veronkorotusta vastusti kolme valtuutettua.

Veroprosentin nostamisesta huolimatta Rovaniemi aloittaa tiukan säästökuurin. jonka tavoitteena on 10 miljoonan euron vuosittaisen leikkaukset normaalista kasvutasosta vuosina 2015-2017.

Kaupunginvaltuusto päätti myös, että Lapin kamariorkesterin määrärahoja ei lisätä. Orkesterin omaa tulostavoitetta päätettiin kuitenkin keventää, jotta paine varainhankinnalle vähenisi.

Valtuusto päätti yksimielisesti rakentaa Angry Birds -puistoon wc-tilat.