Mistä on kyse?
Autoilijat vastaan kävelijät. Tähän vastakkainasetteluun kiteyttää Aalto yliopiston tutkija Ilona Akkila Lahden keskustan kehittämistyön tilaa perjantaina 8. marraskuuta julkaistussa kirjassaaan Hyvät kaupat –Kivijalka ja Ostari rakennemuutoksessa.
- Autoilu on ihmisiä jakava asia. Asenneilmapiiri on jumiuttanut keskustan kehittämistyötä, Akkila sanoo.
Tarvitseeko keskustassa olevaan kauppaan tai kahvilaan päästä autolla? Aiemmin vastaus on ollut kyllä, nykyään vastaus on ei.
- Jokaisella ajalla on omat ihanteensa ja ideansa siitä, miltä kaupunki voi näyttää.
Yhteistyö kaipaa uudistamista
Keskustan kehittäminen onnistuu vain yhteistyöllä. Akkilan mielestä Lahden kaupunki ja Keskusta Eheytys ovat saaneet paljon aikaan, mutta uusiakin yhteistyön muotoja pitäisi kehittää.
Akkilan mielestä yhteistyössä on rakenteellisia ongelmia. Hän kysyykin, sujuisiko yhteistyö paremmin, jos ideat liikkuisivat alhaalta ylöspäin.
- Lahdessa toimii itseorganisoituneita yrittäjäkollektiiveja, joita voisi ottaa enemmän mukaan keskusteluun ja ideointiin.
Putiikkikatu ytimen vieressä
Lahden kaupallisesta ytimestä puuttuvat elävälle keskustalle tyypilliset kivijalkakaupat. Vaikka esimerkiksi Trio on Akkilan mielestä onnistunut kauppakeskus, ei elävää kaupunkikeskustaa oikein voi kuvitella ilman pieniä kauppoja.
Akkilan tarkoittaman ytimen viereen, Rautatienkadulle, on muotoutunut vähitellen kivijalkakauppojen keskittymä. Uusimpien tulokkaiden joukossa on lastenvaatekauppias Henna Lindroos, joka muutti putiikkinsa Hämeenkadulta Rautatienkadulle vastikään.
- Täällä on sitä fiilistä, mitä suurempien kaupunkien putiikkikortteleissa. Täällä on vahempia taloja, kauniita liikehuoneistoja. On tärkeää, että paikka näyttää kutsuvalta ja siinä on tunnelmaa, Lindroos sanoo.
Kiitos paikallaan
Lindroos edustaa sitä uutta ajattelua, jota Akkila raportissaan Lahteen kaipaa.
Lindroos uskoo yhteistyöhön ja on sitoutunut kaupunkikulttuurin kehittäjä. Rautatienkadun liiketilan hän on vuokrannut yhdessä kahden muun pienyrittäjän kanssa.
Lindroosin mielestä Lahteen mahtuisi enemmänkin aktiivisia ja aikaansaavia tekijöitä.
Täällä on mahdollisuuksia enemmänkin kuin tällä hetkellä kaupunkitilasta käytetään.
Kaipaako yksityisyrittäjä kaupungilta tukea? Lindroosia naurattaa.
- Jo pelkkä olan taputus olisi mukava. Että joku tulisi joskus sanomaan, että hei, miten hienoa. Me tehdään täällä kaupunkikulttuuria ihan hartiavoimin. Saamme tietysti asiakkailta kiitosta, mutta olisi mukava kuulla muualtakin, että kiitos, piristätte meidän kaupunkiamme.