Mistä on kyse?
Lahden Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää muutoksia kaupungin ensi vuoden budjettiin. Puolueen valtuustoryhmä linjasi sunnuntai-iltana kantojaan ensi vuoden talousarvioon ja vuosien 2015–2016 taloussuunnitelmaan.
Lahden kaupunginhallistus kokoontuu maanantaina illalla käsittelemään tulevien vuosien taloutta.
Kokoomusryhmän tiedotteen mukaan ryhmä pitää ensi vuoden talousarviota kriisiaikojen budjettina, joten ehdotettaviin muutoksiin pitäisi löytää varat budjetin sisältä menolisäysten sijaan.
Kokoomusryhmän mukaan Kiveriön kirjaston muuttaminen itsepalvelukirjastoksi puolittaisi henkilöstökulut, jolloin voitaisiin välttää kirjaston lakkauttaminen. Uimahallipalvelujen lisäämistä taas perustellaan sillä, että useampi Lahden alueen uimahalli joutuu remonttiin tulevina vuosina ja siten palvelut ovat vaarassa kaventua.
Nuorten liikuntamaksujen keventämisen takana taas on ajatus tulevaisuuteen satsaamisesta.