Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko myöntää Helsingin Sanomien haastattelussa, että hallitus joutuu tinkimään sote-uudistuksessaan, koska se on osoittautunut liian vaikeaksi toteuttaa.

Risikon mukaan hallituksen rakenneuudistus tulee liian myöhään. Hän nostaa murheenkryyniksi terveyskeskukset, jotka eivät hänen mukaansa nykymuodossaan toimi.

Risikko ehdottaakin, että heti marraskuun rakennelinjausten jälkeen hallitus hankkii terveyskeskuksille jonkinlaista hätäapua, joka vaikuttaa nopeammin kuin iso ja hidas jättiuudistus.

Ministeri itse kannattaa THL:n aloitetta, jossa potilas voi valita hoitopaikkansa julkisista, yksityisistä tai järjestöjen palveluista. Risikko katsoo, että julkisen ja yksityisen hoidon toimiminen rinnakkain vahvistaisi terveyskeskuksia.

Julkiset palvelut ovat kuormittuneita, mutta yksityisellä puolella on lääkäretä ja vapaita aikoja. THL arvioi, että mallin toteuttamiseen tarvittaisiin rahaa 250 - 350 miljoonaa euroa vuodessa.

Ministeri ei Helsingin Sanomissa paljasta, mistä rahat sekamallin toteuttamiseen saataisiin. Hallitus käsittelee sote-uudistusta seuraavan kerran tämän kuun lopussa.