Mistä on kyse?

Hämeen vaalipiirissä ainoastaan sosialidemokraateilla on ehdokasasettelussa selvät sävelet. Lisää ehdokkaita ei enää tule, joten lopullisella listalla ovat Eero Vainio ja Johannes Koskinen.

Hämeen kokoomuksesta puolestaan Sirpa Pietikäisen tie ehdokkaaksi Euroopan parlamenttiin näyttää selvältä. Pietikäinen on tällä hetkellä ainoa vaalipiiristä, joka istuu nykyisessä Euroopan parlamentissa.

Oletettavaa on että Päijät-Hämeestäkin löytyy vielä mitat täyttävä kokoomuslainen ehdokas.

Ehdokkaita etsinnässä

Keskusta aikoo saada Hämeen vaalipiiristä useita ehdokkaita puolueen ehdokaslistalle, mutta nimiä ei paljasteta.

Perussuomalaiset aikovat lähettää kansanedustaja Anne Louhelaisen lisäksi viisi muuta ehdokasta puolueen päätettäväksi. Muita nimiä perussuomalaiset eivät vielä julkisuuteen.

Lisäksi ehdolle eurovaaleissa tuputtavat itseään sellaisetkin henkilöt, joita puolue-elimet eivät kelpuuta. Jotta ehdokaalla on mahdollisuuksia päästä läpi Euroopan parlamenttiin, rahaa täytyy löytyä reippaasti, vähintään 50 000 euroa, ja nimikin pitää olla suuren yleisön tiedossa.

Eurovaaleissa vaalialueena on koko valtakunta. Lopullisista ehdokasvalinnoista päätöksen tekevät puolueiden johtoelimet.