Ihmeen kiinnostuneita nämä silti aina ovat esimerkiksi kerran kuussa julkaistavasta Yle Uutisten ja Taloustutkimuksen kannatusmittauksesta. Uusin, lokakuun mittaus pantiin julki keskiviikkona.

Yksittäinen kuukausikysely voidaan tietysti kuitata pelkkänä viihteenä, mutta viime aikoina näytämme siirtyneen aikaan, jossa muutoksia ei enää voi kuitata olankohautuksin ja piileskellä virhemarginaalin (tällä kertaa 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa) suojissa.

En tiedä sovitteleeko keskustan Juha Sipilä jossain jo peilin edessä pääministerin silinterinhattua, mutta 5,1 prosenttiyksikön kaula kakkospuolueeseen ei ole näissä mittauksissa ihan tavanomainen.

Kiihkeä onajan riento, sillä viimeksi vastaavaan pääsi kokoomus, joka vuoden 2012 maaliskuussa johti SDP:tä 5,3 prosenttiyksiköllä. Käytännössä kokoomus on kuitenkin lasketellut tasaista alamäkeä jo syksystä 2011. Tuolloin loppusyksyn etumatkaa leikkasi kuitenkin vielä vanhoilla jytkyhöyryillä niskaan puuskuttanut Timo Soini.

Mikään ei tietysti todista, että poliittinen kenttä olisi kuin sattumalta tullut valmiiksi juuri eilen ja muutokset loppuisivat tähän.

Perussuomalaisille tuorein kysely tarjoillee vaihteeksi takapakkia. Äijäporukoissa käppyrä puskee vielä ylöspäin, mutta naisäänestäjien keskuudessa kannatus on valahtanut alle kymmenen prosentin.

Liekö sattumaa, mutta SDP:n alamäen pysähtyminen ja uusin hyppäys ylöspäin perustuvat nimenomaan naiskannatuksen kasvuun.

Joku voisi jopa ajatella, että kun ne paljonpuhutut karvapyrstöduunarit – vai mitä ne nyt olivatkaan – tekevät vielä muuttoa demareista persuihin, ovat niiden vaimot tai ainakin tyttäret jo pakkaamassa paluumuuttokuormaa.

Tässäpä muuten ihan virkistyksen vuoksi neljä suurinta puoluetta sukupuolittain tarkasteltuna (10/2013).

Miehet:

PS. 24,7 %, kesk. 23,5 %, kok. 16,8 % ja SDP 15,2 %

Ja sitten naiset:

Kesk. 22,9 %, kok. 19,5 %, SDP 18,9 % ja vihr. 13,2 %.

Siinäpä sitä smalltalkin aihetta, jos perheen illanvietossa ei muuten riitä puhuttavaa.

Jari Korkki
Kirjoittaja on Yle Uutisten politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja