Mistä on kyse?

Lapsiperheiden Kouvola-lisän poistamisvihjailut otetaan vastaan varsin nihkeästi kaupungin valtuustoryhmissä. Yle Kymenlaakso haastatteli kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajat.

Suurimmista valtuustoryhmistä keskusta on jo lyönyt kantansa lukkoon. Ryhmäpuheenjohtaja Markku Pakkanen kertoo, että keskusta on yksimielisesti lisän säilyttämisen kannalla. Keskustalaiset eivät usko, että lisän poistaminen toisi säästöjä.

– Jos noin 60 perhettä valitsee päivähoidon, säästö menee siihen, Pakkanen toteaa.

Monessa muussakin ryhmässä epäillään, että lisän poistaminen näkyisi kasvaneena päivähoidon tarpeena. Kouvola-lisää maksetaan tällä hetkellä noin 600:sta alle kolmevuotiaasta lapsesta. Lisän suuruus on 50–150 euroa, ja se on tarkoitettu lasten kotihoidon tukemiseen.

Kokoomuksen ja perussuomalaisten ryhmissä lisän poisto jakaa leirejä kahteen osaan.

– Ryhmässä on mielipiteitä puolesta ja vastaan. Osaa ryhmäläisistä ratkaisu ei miellytä, kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Tapio Karvonen kertoo.

Karvonen kertoo itse olevansa valmis pohtimaan lisän poistoa, mutta vain jos se ei lisää päivähoitopaikkojen tarvetta.

Perussuomalaisten Jari Käki kertoo, että ryhmä muodostaa yhteisen mielipiteen, kun lisän poistaminen ilmestyy esityslistoille.

SDP lähtökohtaisesti lisän säilyttämisen kannalla

Suurin valtuustoryhmä SDP sekä nelihenkinen kristillisdemokraatit eivät niin ikään ole ehtineet muodostaa yhteistä virallista kantaa. Molemmat ryhmät ovat kuitenkin lähtökohtaisesti tuen säilyttämisen kannalla.

– Jos ja kun sitä tullaan esittämään poistettavaksi, niin ilman muuta demaritkin käyvät perusteellisen periaatteellisen keskustelun. Mutta yleisellä tasolla me olemme olleet lisää kannattamassa, SDP:n ryhmää johtava Outi Kasurinen sanoo.

Sitoutumattomat, vihreät ja vasemmistoliitto pohtivat vielä kantaansa. Vasemmistoliiton Jorma Liukkosen mielestä ensin olisi otettava selvää, kenelle lisää tällä hetkellä maksetaan. Liukkonen epäilee, että tukea maksetaan pääasiassa henkilöille, jotka hoitaisivat lapsia joka tapauksessa kotona.

– Minulla on vähän sellainen kuva, että työttömät eivät siitä hyödy, mutta en äkkiä osaa ottaa kantaa puolesta enkä vastaan, Liukkonen pohtii.

Kouvolan kasvatusjohtaja Liisa Korppi arvioi, että lisän poistaminen saattaa aikaistaa lasten siirtymistä päivähoitoon.

– Voidaan ennustaa, että (lisän poisto) aikaistaisi muutamilla kuukausilla hoitoon viemistä. Voi olla, että ei oltaisi niin pitkään kotona, Korppi tuumii.

Kouvola-lisän poistaminen noussee esiin Kouvolan ensi vuoden talousarviokäsittelyssä marraskuussa.