Osloon kokoontuneet Pohjoismaiden ulkoministerit ovat sopineet, että maat voivat lähettää Syyriaan yhteisen rauhanturvaosaston, kun sisällissota rauhoittuu. Asiasta kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.

Norjan ulkominsteri Börge Brende kertoo ministereiden olleen asiasta yksimielisiä. Operaatio edellyttää, että Syyrian sodassa saadaan aikaan aselepo, sodan osapuolet pyytävät ulkomaisia rauhanturvaajia maahan ja operaatiolle saadaan YK:n hyväksyntä.

Rauhanturvaosaston suuruutta ei määritelty. Ministerit sopivat myös, että Syyrian humanitaarista tilannetta on parannettava.

- Olimme tänään yksimielisiä siitä, että kun tilanne toivottavasti rauhoittuu ja tällaiseen operaatioon on mahdollisuus, niin voimme mennä sinne yhdessä, kertoi ulkoministeri Brende.

Suomea ministereiden yhteiskokouksessa edustaa ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.). Tuomiojan avustajan mukaan ministerit ovat keskustelleet asiasta, mutta varsinaista sopimusta asiasta ei ole.

Syyrian sisällissodan lopettamiseksi pyritään marraskuussa aloittamaan ns. Geneve 2 -rauhanneuvottelut. Välitysprosessi on kuitenkin suurissa vaikeuksissa.