Mistä on kyse?

Perustienpidon vähenevät määrärahat ja tiestön huono kunto huolettavat maaseudulla. Ilomantsin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Hannu Hoskonen (kesk.) vaatii teitä pikaisesti kuntoon.

- Kyllä se Ilomantsissa niin kuin muissakin maaseutukunnissa on herättänyt suuren huolen, että valtiovalta on heittämässä maaseudun ihmiset oman onnensa nojaan. Tämähän on ihan perustuslakikysymys. Valtiovalta on viranomaisen toimenpiteillä ilmoittanut suoraan, että alempaa tieverkkoa ei enää hoideta. Minun mielestä tämä tilanne on laiton ja kohtelee maaseudun ihmisiä kaltoin. Olen ihmetelllyt koko syksyn, että miksei eduskunta asiaan puutu, Hannu Hoskonen sanoo.

Ilomantsilaiset ovat yrittäneet tänä vuonna kahdesti päästä neuvottelemaan tieasioista liikenneministerin kanssa. Seuraavaksi aiotaan rustata valitus oikeuskanslerille.

- Olen monen vuoden ajan raportoinut tieviranomaisille, että kävisivät korjaamassa routavauriot. Minulle on vain kerrottu, että ei niitä enää korjata. Olen vakavasti harkinnut, että tekisin tästä oikeuskanslerille valituksen, koska ei ihmisiä saa näin kohdella. Maaseudun ihmisen henki on ihan yhtä arvokas kuin kenen tahansa muun suomalaisen. Tilanne on ihan järjetön.

- Tästä ei ole mitään muuta ulospääsyä kuin rahoituksen lisääminen. Tiehallinon pitää alkaa korjata myös alempaa tieverkkoa, Hoskonen jatkaa.

Pohjois-Savon Ely-keskuksella on käytettävissä tienpitoon tänä vuonna noin 76 miljoonaa euroa. Rahaa tarvittaisiin kuitenkin 15 miljoonaa euroa enemmän, jotta kaikki tarvittavat korjaukset saataisiin tehtyä. Rahoitus on laskemassa ensi vuonna 70,3 miljoonaan euroon.