Mistä on kyse?
Mikkelin Suomen Nuoriso-opisto Paukkula on saanut opetusministeriöltä pysyvän toimiluvan kansanopistona. Aiemmin myönnetty määräaikainen toimilupa olisi päättynyt tämän vuoden lopulla.
- Vakinainen lupa tarkoittaa sitä, että voimme vahvistaa kurssitarjonnan kehittämistä. Olemme viimeisen vuoden aikana kolminkertaistaneet kurssitoimintaamme.
- Ammatillinen koulutus on toinen sektori, jossa voimme laajentaa nyt. Toinen astehan koki kovia leikkauksia koko Suomen pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta, Suomen Nuoriso-opiston rehtori Jukka Tammisuo kertoo.
Opetusministeri Krista Kiuru myönsi 'Paukkulan' lisäksi neljälle muulle kansanopistolle toistaiseksi voimassa olevat ylläpitämisluvat viikon alussa.
Koko maan kansanopistojen ylläpitämisluvat uusittiin vuoden 2012 alussa. Tuolloin seitsemän opistoa sai määräaikaisen ylläpitämisluvan vuosille 2012-2013, koska näiden opistojen toiminta oli melko vähäistä. Määräajan kuluessa niiden tuli vahvistaa toimintaansa, mikäli jatkaisivat opistotoimintaa tulevaisuudessa.