Turku antaa energiayhtiölleen Turku Energialle luvan osallistua Fennovoiman ydinvoimalahankkeeseen. Turun valtuusto päätti asiasta maanantaina usean tunnin keskustelun jälkeen äänin 37–29.
Keskiössä olivat taloudelliset seikat. Hankkeen tukijat pitivät mukaanlähtöä kannattavana. Vastustajien mielestä kyseessä on riskibisnes. Päättäjiä arvelutti hankkeen epämääräinen kustannusarvio, joka on neljästä kuuteen miljardia euroa.
Äänestystulos oli lopulta ennakoituakin selvempi. Etukäteen oli odotettu täpärää tulosta.
Ennakkoon näytti siltä, että äänet pirstaloituvat valtuustoryhmien sisällä. Vain vihreät olivat ennen kokousta yksimielisesti Fennovoiman hanketta vastaan. Vihreiden Elina Rantanen esittikin koko esityksen hylkäämistä.
Kokoomusryhmästä 17 valtuutettua äänesti hankkeen puolesta ja yksi vastaan. Yksi kokoomusvaltuutettu äänesti tyhjää. Sosiaalidemokraattien valtuutetuista 13 oli ydinvoimalahankkeeseen lähdön kannalla ja yksi sitä vastaan.