800 megahertsin 4g-taajuuksien huutokaupasta tuli ikiliikkuja, koska taajuushuutokaupan sääntöihin oli jäänyt porsaanreikä, joka mahdollistaa tarjousten nollaamisen ja huutamisen aloittamisen alusta. Nyt huutokauppaa on käyty tammikuusta alkaen, eikä loppua näy.

Huutokaupan säännöistä puuttuu myös pykälät koko huutokaupan peruuttamisesta ja sääntöjen muuttamisesta.

Käyttöön 800 megahertsin 4g-verkko pitäisi saada ensi vuoden alussa, parin kuukauden kuluttua.

Kun 2,5 gigahertsin taajuudet vuonna 2009 huutokaupattiin, käytössä olivat samat säännöt, ja kaupat tehtiin viidessä päivässä.

Neljässä vuodessa älypuhelimet ja tabletit ovat yleistyneet räjähdysmäisesti, ja kilpailu langattomista verkoista on paljon kovempaa. Operaattoreille näyttää olevan yhtä tärkeää estää kilpailijoita saamasta uusia 800 MHz taajuuskaistapareja käyttöönsä kuin ostaa ne omaan käyttöön.

Yhtä hyviä uusia taajuuksia ei ole vapautumassa pitkään aikaan. Se operaattori, joka jää ilman 800 MHz taajuuksia, on vaarassa pudota markkinoilta.

Radiotaajuudet ovatrajallinen luonnonvara, kansallisomaisuutta, jonka käyttöä säädellään tarkasti.

Käytännössä kaikki taajuudet ovat käytössä, eikä uuden radiotaajuuksia käyttävän palvelun kehittäminen ole mahdollista, ellei jotain vanhaa palvelua suljeta sen tieltä.

**Yksi suurimmista **taajuussyöpöistä on televisio. Liikkuva kuva vie paljon tilaa.

TV-lähetysten digitalisointi mahdollisti useiden kanavien pakkaamisen yhden analogisen kanavan viemään tilaan, mikä moninkertaisti suomalaisten tv-kanavien määrän.

Mutta riittääkö Suomessa katsojia 28 tv-kanavalle? Ja kaapelikanavat päälle? Katsojaosuuksien perusteella ei riitä.

Onko esimerkiksi Iskelmä/Harju&Pöntinen-kanava tehokasta radiotaajuuksien käyttöä?

TV-toimiluvat ovat yksinkertaisesti liian halpoja, jos ohjelmaa kannattaa lähettää alle prosentin osuudelle katsojista.

Perinteinen tv-ohjelmien katselu vähenee jatkossa, kun yhä useampi katsoo ohjelmansa netistä. Monessa nuoressa perheessä ei enää ole tv-vastaanotinta, mutta tietokoneessa on suuri näyttö ja hyvät kaiuttimet.

Miksi jonkin tv-kanavan ohjelmapäällikkö päättäisi minun puolestani, mitä ja koska minä katselen? Muutaman vuoden kuluttua nykyisten tv-kanavien toimintaperiaate tuntuu meistä absurdilta.

Tv-ohjelmien nettikatselu on puolestaan siirtymässä puhelimiin ja tabletteihin. Ohjelmia katsotaan tien päällä. Ei ihme, että langattomat laajakaistayhteydet tuntuvat tökkivän.

Taajuudet loppuvat kesken!

Myöhemmin tai ennemmin on uskallettava kysyä, tarvitsemmeko oikeasti 28 tv-kanavaa. Pian meidän on pakko löytää uusia taajuuksia tv-ohjelmien tulevaan jakelukanavaan, mobiiliverkkoihin. Vanhassa jakelukanavassa, perinteisissä tv-lähetyksissä, on mistä ottaa.

Jyrki J.J. Kasvi
Kirjoittaja on Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKEn tutkimus- ja kehitysjohtaja