Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) toivoo, että keskitetty palkkaratkaisu on riittävän kattava. Olennaista hänen mukaansa on, ettei mikään strategisesti tärkeä ala jää sopimatta, koska se voisi pahimmillaan johtaa työmarkkinalevottomuuksiin.
Tällä hetkellä keskitetyn ratkaisun tilanne näyttää hänen mukaansa hyvältä.
- Sopimuksia tippuu jatkuvalla syötöllä. Toivon mukaan keskitetty palkkaratkaisu menee maaliin, Katainen sanoo Yle Uutisille Brysselissä.
Kataisen mukaan työmarkkinaratkaisun syntyminen vaikuttaa myönteisesti Suomen kilpailukykyyn. Lisäksi valtiovarainministeriön arvion mukaan keskitetty palkkaratkaisu johtaisi 20 000 ihmisen työllistymiseen.
Sopimuksen syntyminen on Kataisen mukaan tärkeää myös siksi, että se lisää luottamuksen ilmapiiriä yhteiskuntaan ja työntekijöiden sekä työnantajien välille.
Hän toivoo myös, että sopimuksen synty myötävaikuttaa siihen, että työmarkkinajärjestöt pystyvät neuvottelemaan eläkeratkaisun ensi syksyyn mennessä.
- Jos työmarkkinailmapiiri olisi hyvin riitainen, olisi aika vaikea neuvotella rakenteellista uudistusta, joka on täysin välttämätön Suomen tulevaisuudelle.