Oppositiopuolue Perussuomalaiset esittää tänään julkistetussa varjobudjetissaan menolisäysten ohella joukon erinäisiä leikkauksia. Puolueen mukaan on selvää, että pelkillä veronkorotuksilla ei julkisen talouden velkaantumista katkaista.
Leikkuriin joutaisi Kreikan tukeminen ja kehitysapu, jota puolue pienentäisi 300 miljoonalla eurolla hallituksen esittämästä 1,1 miljardista. Tehottomia yritystukia puolue pienentäisi 200 miljoonalla eurolla.
Lisätuloja puolue laskee saavansa etenkin Kela-maksun palauttamisesta yksityiselle sektorille. Siitä heruisi puolueen mukaan 950 miljoonan euron lisätulot valtiolle. Yhteisöveron lasku 22 prosentiin - siis hallitusta maltillisemmin - tuottaisi valtiolle 348 miljoonaa euroa valtioneuvoston päättämää enemmän. Harmaan talouden torjunnasta kertyisi 200 miljoonaa euroa ja yrityksen porsaanreikien tukkimisesta 150 miljoonaa euroa.
Valtion tulot pienenisivät arvonlisäveron prosenttiyksikön laskulla 850 miljoonaa euroa, pk-sektorin tukemisella 250 miljoonaa euroa (mm. Viron yritysveromalli), sähköveron alennuksella 200 miljoonaa euroa ja liikkennepolttonesteiden veronkorotuksen peruutuksella 115 miljoonaa euroa.
Lisämenoja koituisi kuntien valtionosuuksista, joihin puolue esittää 300 miljoonaa euroa hallitusta enemmän. Myös sotilaallisen maanpuolustuksen leikkaukset puolue peruisi.
Kaiken kaikkiaan puolue ynnää, että sen mallilla tulot olisivat 81 miljoonaa euroa menoja suuremmat.
Eduskunta käsittelee Keskustan ja Perussuomalaisten varjobudjetit keskivikkona.