Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) on tavannut telakkayhtiö STX:n ylintä johtoa Koreassa. Vapaavuori tapasi eilen tiistaina muun muassa yhtiön tuoreen pääjohtajan Jung-Hyung Lyun.

Vapaavuoren mukaan Lyu oli kertonut, että yhtiö arvioi parhaillaan toimintojaan muun muassa Euroopassa, eikä mitään johtopäätöksiä voi vielä tehdä. Vapaavuori keskusteli meriteollisuuden tilasta myös Etelä-Korean kauppa-, teollisuus- ja energiaministerin Yoo Sang-Jickin kanssa.

- Sekä STX:n että ministerin tapaamisessa tuli hyvin selväksi, että Suomea pidetään arktisen osaamisen vahvana erikoisosaajana. Arktisen merenkulun liiketoimintamahdollisuuksia pidettiin erittäin lupaavina, vaikka laivanrakennusalalla muuten onkin vaikeaa, Vapaavuori sanoo tiedotteessaan.