Tästä on kyse

Keskustan iisalmelainen kansanedustaja Seppo Kääriäinen haluaa uuden kehitysministeri Pekka Haaviston (vihr.) tarttuvan Talvivaaran ahdinkoon.

Valtio on taloudellisissa ja toiminnallisissa vaikeuksissa painivan Talvivaaran suurin osakkeenomistaja. Haavisto vastaa nyt valtion omistajaohjauksesta.

Kääriäinen toivoo Haaviston ottavan Talvivaaran asiassa otteen, jossa sitä katsotaan talouden, toiminnan sekä ympäristön näkökulmasta.

- Niiden ratkaisujen pitää olla sellaisia, että meidän vesistömme ja ympäristömme ei saastu, sanoo Kääriäinen.

Kääriäinen selvittäisi samalla myös kaivoksessa käytetyn malmin liuotusmenetelmän toimivuuden. Hän painottaa, että kyse on rahan lisäksi sekä valtion maineesta että koko kaivostoiminnan tulevaisuudesta ja maineesta.

Yle Savon Kansanedustajat tentissä -ohjelmassa maanantaina olleet kansanedustajat Seppo Kääriäinen (kesk.) ja Erkki Virtanen (vas.) totesivat luottavansa ministeri Pekka Haaviston (vihr.) taitoon vaikeiden ongelmien ratkaisussa.

Erkki Virtanen on Kääriäisen kanssa samaa mieltä siitä, että kyse ei ole pelkän välittömän taloudellisen tuloksen tarkastelusta vaan ympäristö on otettava huomioon.

Tämän tarkempia neuvoja kumpikaan ei halua kuitenkaan yksittäiselle yhtiölle lähteä antamaan.

- Oletan että sitä on tähänkin saakka mietitty ja usko on ollut että se on ollut hyvä ja kannattava menetelmä, mutta se arvio kuuluu niille joilla on parhaat tiedot ja joille se osakeyhtiölain mukaan kuuluu, toteaa Virtanen.