Maanantaina koolla olleet valtuutetut pelkäsivät Vaasan yt-neuvotteluihin liittyen, että lomautukset ovat keinovalikoimassa liian nopeasti käytössä. Vaasan kaupungin puolesta yt-neuvotteluja vetänyt toimialajohtaja Christina Knookala painotti, että mitään päätöksiä esimerkiksi lomautuksista ei ole tehty. Knookalan mukaan nyt kartoitetaan kaikki muut keinot, ennen kuin lomautukset tulevat kysymykseen.

- Ehkä keskusteluissa se on noussut ainoaksikin vaihtoehdoksi. Haluan korostaa, että katsomme muitakin vaihtoehtoja ja lomautus on viimeinen hätäkeino, jos ei säästöjä saada muulla tavalla kurottua umpeen, Knookala painottaa.

Osa valtuutetuista muistutti, että pienet toimialat kuten esimerkiksi varhaiskasvatus- ja perusopetus ovat jo saaneet tarvittavat säästöt tehtyä, eikä niille haluta enää lisää kurjuutta. Vasemmistoliiton valtuutettu Harri Moisio on erityisen huolissaan päivähoidosta, jossa mennään jo hänen mukaansa laillisuuden rajoilla.

– Sehän tässä epäreilulta kuulostaa. Määrättömästi kenenkään toimista ei voi tinkiä, ja olen huolissani koulutoimesta ja päivähoidosta, joissa eletään jo nyt laillisuuden rajoilla. Siellä ei enää voida repiä selkänahasta, koska on kyse lasten turvallisuudesta, Moisio toteaa.

Moision mielestä viisaus löytyy nyt yksiköistä itsestään, ja olisi tärkeää, että työpaikoilla mietittäisiin itse, mistä säästöjä saataisiin. Siksi yt-neuvottelut ovat Moision mukaan nyt kohtuullisen hyväkin vaihtoehto, koska se on selkeä ja sovittu järjestelmä, jossa päästään pureutumaan eri vaihtoehtoihin.

Kokoomusvaltuutettu Susanna Kosken mukaan yt-neuvottelut ovat yksi keino muiden joukossa säästöjen saavuttamiseksi. Hän korostaa, että Vaasa ei ole suinkaan ainut yt-neuvotteluja käyvä kunta, ja siksi pitäisikin katsoa laajemmin rakenteisiin.

– Itse näkisin, että kuntaliitostilanteissa viiden vuoden irtisanomissuojasta luopuminen on yksi tavoiteltava asia, ja kokoomusnuorissakin on otettu kantaa sen puolesta. Vaasankin kova säästötavoite kertoo siitä, että ei riitä että säästetään, vaan tarvitaan rakenteellisia muutoksia ja tarvitaan ihmisiä toimimaan niiden muutosten puolesta, Koski toteaa.

Koski ei ota kantaa siihen, pitäisikö esimerkiksi lomautuksilla olla jokin järjestys ja jotkut siltä säästää. Hän haluaa antaa neuvottelurauhan ja uskoo, että hyvä ratkaisu löytyy. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolella Koski uskoo, että säästöjä löytyisi, kun palveluja tarjottaisiin myös yksityiseltä puolelta.

– Kyllä kaikkia mahdollisuuksia pitää käyttää, oli se sitten tilaaja-tuottajamalli, palveluseteli tai puhtaat ostopalvelut, kaikki pitää löytyä siitä keinovalikoimasta, Koski toteaa.

Yt-neuvotteluja jatketaan Vaasassa torstaina.