Lappeenrannan kaupunginvaltuutetut haluavat ratkaista kouluverkon laajuuden kokonaisuutena. Yksittäisten koulujen säilymiseen ei juuri oteta kantaa. Yle Etelä-Karjala kysyi sähköpostilla kaupunginvaltuuston jäseniltä kantaa kasvatustoimen esittämiin koululakkautuksiin.

Kyselyyn vastasi 34 valtuutettua 59:stä. Yli kolmannes kyselyyn vastanneista perustelee haluttomuuttaan ottaa kantaa puoleen tai toiseen sillä, että asia on ratkaistava kokonaisuutena.

Pitkät koulumatkat huolestuttavat

- En ota kantaa yksittäisiin kouluihin vaan kouluverkon kokonaisuus ratkaisee, ilmoittaa Ilpo Heltimoinen (ps.).

- Kouluverkkoratkaisu on katsottava huolella erikseen. Pääsääntöisesti on huolehdittava siitä, että alakouluikäisten koulumatkat eivät veny liian pitkiksi, sanoo Virpi Junttila (vihr.).

Myös muut ovat huolissaan alakoululaisten liian pitkiksi venyvistä koulumatkoista ja sen myötä kasvavista kuljetuskustannuksista.

- Lähikoulut ovat alakoululaiselle turvallisin ja paras vaihtoehto. Yläkoululaiset voivat jo matkustaa pitempiä matkoja, sanoo Harri Iljin (sd.).

- Jos Nuijamaan koulu lakkautettaisiin, pienten koululaisten koulupäivän pituudesta tulisi koulukyyteineen aivan liian pitkä, perustelee puolestaan Ari Torniainen (kesk.).

Lähikouluille riittää muitakin puolustajia. Kuudessa vastauksessa otetaan selkeästi kantaa pienten lasten lähikoulujen ja kyläkoulujen puolesta. Yksittäisistä kouluista, joita ei haluta lakkautettavaksi, mainitaan Nuijamaan koulun lisäksi Ravattilan, Parjalan, Pontuksen ja Mäntylän koulu sekä Korkea-ahon ja Simolan koulu.

- Olen Pontuksen koulun ja Mäntylän koulun kannalla, joihin keskitettäisiin itä- ja eteläpuolen oppilaita. Ei säilytetä yhtään koulua, missä on terveysriski, kertoo kantansa Anu Paalanen (sd.).

"Terveet koulut säilytettävä"

Moni muukin kyselyyn vastannut valtuutettu mainitsee vastauksessan koulun kunnon. Terveiden ja hyväkuntoisten koulujen lakkautuksille ei lämmetä.

- Terveet ja oppilasmäärältään riittävän suuret koulut tulee säilyttää, sanoo Jari Nalli (ps.).

Samalla kannalla on myös Myö-ryhmän Juha Härkönen ja kokoomuksen Tuula Lindh.

- Koulujen lakkauttamisessa olisi hyvä tarkastella paitsi oppilaiden määrää myös koulujen kuntoa. Hyvää ja tervettä koulua ei tulisi lakkauttaa ensi vaiheessa, toteaa Lindh (kok.).

Kyselyyn vastanneista ainoastaan Kokoomuksen kolme valtuutettua kannattavat kasvatus- ja opetustoimen toimialajohtaja Tuija Willbergin esitystä koulujen keskittämisestä.

- Näin varmistamme tulevaisuuden opetusryhmien koot, riittävät henkilöstöresurssit ja opetuksen valinnaisuuden ja laadun, ilmoittaa Markus Iitiä (kok.).