Liikenneministeri Merja Kyllönen vaatii ulkopuolista selvitystä arktisen jäänmurron kannattavuudesta. Valtion omistamalla Arctia Shippingillä on sopimus öljy-yhtiö Shellin kanssa jäänmurtamisesta arktisilla alueilla.

Ministeri Kyllönen epäilee sopimuksen tuottavuutta Suomen valtiolle.

– Tässä kysymyksessä kokonaisuus pitäisi käydä läpi: Mitä se itse asiassa tuottaa ja mistä tuo tuotto tänä päivänä syntyy. Olisin hyvin kiinnostunut, että peittelemättä ja hyvin avoimesti kerrottaisiin mistä liikevoitto on syntynyt ja kenen kukkarosta se on maksettu, Kyllönen sanoi Ylen aamu-tv:lle.

Kyllönen kirjoitti sunnuntaina blogissaan, että hänen edustajatoverinsa ovat heitelleet ilmaan vuorenvarmoja mielipiteitä jäänmurrosta "populismin hengessä mutu-tuntumalla".

– Tarkoitin lähinnä sitä, että tämän viikonlopun aikana edustajakollegoista muutama kokoomuslainen ja keskustalainen heittivät aivan suoraan, että meillä on erittäin suuret mahdollisuudet tässä arktisessa öljynporauksessa ja nimenomaan siellä tapahtuvissa suojaamistehtävissä. Itse lähden siitä, että meillä on paljon mahdollisuuksia, mutta ne ovat ehkä jossain aivan muualla kuin öljynporauskysymyksissä.

Hallituksella periaatekeskustelun paikka

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on sanonut, että Heidi Hautalan näkemykset ovat yhtenevät Greenpeacen kanssa, eli että Suomen valtion omistaman Arctia Shippingin ei pitäisi harjoittaa liiketoimintaa Arktisilla alueilla.

– Vasemmistossa olemme sitä mieltä, että suomalainen osaaminen meriliikenteen hallinnassa ja turvallisuuden varmistamisessa vaikeissa navigointi- ja jääoloissa on niitä asioita mitä me voimme tehdä.

Mutta mikä on hallituksen linja jäänmurtajien käytössä? Saako Arctia Shipping tehdä Shellille keikkaa?

– Pääministerin viikonloppuisen linjauksen jälkeen on ollut selvää, että meidän täytyy käydä keskustelua arktisen toiminnan ulottuvuuksista sekä liikennetaloudellisesti, että ympäristöriskien näkökulmista.

Kyllösen mukaan linjausta arktiseen offshoreen lähtemisestä ei ole tehty, vaan pelisäännöt toimien suhteen on selvitettävä.

– Kyllä tämä on kaikkiaan tiukan periaatekeskustelun paikka sekstetissä.