Mistä on kyse?
Kotkassa perussuomalaiset aikovat esittää Jäppilän koulun suojelua. Kotkan valtuusto päättää tänään Jäppilän koulun kohtalosta.
Kaupunginhallituksen ehdotus valtuustolle on, että Jäppilän koulu lakkautetaan elokuussa 2014. Perussuomalaisten ryhmä aikoo tehdä valtuuston kokouksessa vastaehdotuksen, joka mukaan Jäppilän koulu on suojeltava, eikä sitä pidä lakkauttaa.
Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan Vesa Levosen mukaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan koulun lakkauttaminen rikkoisi mahdollisesti ainakin Suomen perustuslakia, hallintolakia ja lastensuojelulakia.
- Koulun lopettaminen olisi häpeäksi Kotkalle, Levonen toteaa.
Alun perin kaupunginvaltuusto päätti viime vuoden lopussa, että Jäppilän koulu saa jatkaa vuoteen 2016 saakka. Jäppilän koulun lakkautuksesta lasketut säästöt ovat 200 000 euroa.