Talousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) näkee useita ongelmakohtia valtion omistajaohjauksessa.

Koko Suomen yhteinen valtio-omistajaohjauslinja on hänen mukaansa hakusessa, ja siitä pitää keskustella.

- Suomen pitää pohtia, mikä on strategisesti niin tärkeää, että myymään ei lähdetä.

Esimerkkinä entinen elinkeinoministeri Pekkarinen mainitsee muun muassa energiayhtiö Fortumin siirtoverkkojen myynnin.

- Jokapäiväiseen liiketoimintaan valtion ei pidä sekaantua, sanoi Pekkarinen Ylen aamu-tv:ssä.

Hän ei halua ottaa kantaa siihen, pitääkö valtion omistajaohjauksesta vastaavan ollenkaan puuttua rikosilmoituksen tekoon.

- Keskustelun on toimivaltaan kuuluttava.