Hallituksen EU-ministeriövaliokunta on päässyt sopuun yhteisestä Itämeren lohikiintiölinjasta EU-neuvotteluihin. EU-ministeriövaliokunta päätti hallituksen linjasta perjantaina.

Heikki Autton mukaan on myös tärkeää, että eduskunnan ja hallituksen kanta lohikiintiöistä on nyt saatu sovitettua yhteen.

Esimerkiksi eduskunnan suuri valiokunta on kannattanut kansainvälisten tutkijoiden neuvojen kuuntelemista jo viime syksynä. Tutkijoiden suositteleman 78 000 lohen kiintiön kannalla on ollut aiemmin myös ympäristöministeriö. Maa- ja metsätalousministeriön linja oli vielä lokakuun alussa, että sopiva kiintiö olisi 103 000 lohta.

Autton mukaan ministerivaliokunnan päätös on nyt linjassa myös maa- ja metsätalousvaliokunnan jo aiemmin omaksuman kannan kanssa. Heikki Autto on maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen.