Mistä on kyse?

Lohjan perussuomalaisten mielestä kaupunginorkesterin rahoittaminen pitäisi lopettaa.

Verotulojen hiipumisen johdosta Lohjan talousarvio jää tänä vuonna alijäämäiseksi ja näin uhkaa käydä myös ensi vuonna.

Kaupunki etsii parhaillaan säästökohteita budjetin tasapainottamiseksi.

700 000 euroa vuodessa

Kaupunginorkesterista koituu Lohjan kaupungille vuosittain noin 700 000 euron kulut.

Perussuomalaisten mielestä kaupungin toimenkuvaan ei kuulu orkesterin ylläpitäminen, siksi se on sopiva kohde, kun säästöjä etsitään.

- Orkesterin kulut ovat tällä hetkellä vähän yli miljoona euroa ja tuotot vain 117 000 euron paikkeilla vuodessa. Valtion osuutta orkesteri saa vajaat 400 000 euroa vuodessa. Tuosta jää kuitenkin melkein 700 000 euron kulut kaupungille joka vuosi, sanoo perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo.

Lohjan perussuomalaisten mukaan kaupunginorkesteria ei tarvitsisi lopettaa, vaan orkesterin voisi siirtää esimerkiksi yhdistyksen ylläpidettäväksi.