Kaikki Yle Uutisten tavoittamat johtohenkilöt ovat kategorisesti kieltäytyneet haastatteluista eri syihin vedoten.

Rikosilmoituksen tehneen yhtiön versiota tapahtumien kulusta ei siis syystä tai toisesta haluta kertoa julkisuuteen. Näin ollen on myös vaikea tehdä arviota siitä onko omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala vaikuttanut rikosilmoituksen perumiseen vai ei.

Hautala itse on kiistänyt näin tehneensä: Hän kertoi Yle Uutisille eilen, että hän ei ole ohjeistanut silloista valtioneuvoston kanslian ylijohtajaa rikosilmoitusasiassa vaan kertoo kuulleensa asiasta vasta jälkikäteen.

Arctia Shippingin viestintäjohtaja Markku Tuhkasen mukaan yhtiön virallista ääntä asiassa käyttää toimitusjohtaja Tero Vauraste, mutta hän on toistuvasti kieltäytynyt kommentoimasta asiaa. Vauraste on tällä hetkellä sairauslomalla ja häntä on yhtiön operatiivisessa johdossa parin viikon ajan sijaistanut varatoimitusjohtaja Heli Lehtonen.

Yle Uutisten tavoittama Lehtonen toisteli tuttua kaavaa ja kertoi, etteivät he ainakaan toistaiseksi kommentoi asiaa enempää kuin julkisuudessa jo on kerrottu. Lehtonen ei ollut vielä tapahtuma-aikaan yhtiön palveluksessa.

Arctia Shippingin hallituksen puheenjohtajan Matti Virtaalan matkapuhelin oli aamupäivällä kiinni.

Arctia Shipping ei paljasta edes sitä, onko heille tehty asiasta selvityspyyntöä vai ei.