Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) katsoo, että valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston ylijohtajana vuonna 2012 toiminut Pekka Timonen on toiminut valtuuksiensa puitteissa, kun hän puuttui Greenpeacea koskevaan rikosilmoitusasiaan.

Ylen aamu-tv:ssä vieraillut Vapaavuori ei halua kommentoida ministerikollegansa Heidi Hautalan (vihr.) toimia asiassa. Vapaavuori kuitenkin sanoo, että valtion omistajaohjaus on erittäin vaikea pesti.

– Oletetaan, että valtio omistajana voisi ratkaista puolet maailman ongelmista ja työllisyyskysymyksistä. Tehdään siinä miten päin tahansa, niin aina tulee valtavasti kritiikkiä, Vapaavuori toteaa.

Vapaavuoren mielestä omistajaohjaus on lähtökohtaisesti hyvin hoidossa. Hän ei myöskään näe ongelmaa siinä, että valtion yhtiö suhtautuu mielenosoituksiin ymmärtäväisemmin kuin yksityiset yritykset. Tämä kuitenkin edellyttää täysomistusta. Pörssiyhtiön osaomistajana valtio ei voi Vapaavuoren mielestä asettaa tavoitteita, jotka ovat ristiriidassa muiden omistajien tavoitteiden kanssa.