Iltalehden mukaan Arctia Shippingin johto halusi tehdä vahingonteosta rikosilmoituksen, mutta valtion omistajaohjauksesta vastaava kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) olisi estänyt sen. Greenpeacen aktivistit nousivat Arctia Shippingin jäänmurtajille Helsingissä viime vuonna kahdesti vastustamaan öljynporausta Arktiksella.
– Olimme tekemässä rikosilmoitusta, viestintäjohtaja Markku Tuhkanen Arctia Shippingistä vahvistaa Yle Uutisille.
– Ministeri Hautala on oikea henkilö kertomaan, miten keskustelut ovat menneet. Keskustelut valtion omistajaohjauksen ja valtionyhtiön välillä ovat luottamuksellisia, hän lisää.
Arctia Shippingin toimitusjohtaja Tero Vauraste on sairauslomalla, eikä hän ole vastannut Yle Uutisten soittopyyntöön.
Erityisavustaja: "Väite liioiteltu"
Kehitysministeri Heidi Hautalan erityisavustaja Lauri Korkeaoja vahvistaa Yle Uutisille, että ministeriössä oltiin tietoisia Arctia Shippingin aikeista tehdä rikosilmoitus Greenpeacen aktivisteista.
Hän myös vahvistaa, että asiasta keskusteltiin Arctia Shippingin kanssa, mutta pitää Iltalehden väitettä rikosilmoituksen tekemisen estämisestä liioiteltuna.
– Kyseessä oli rauhanomainen mielenilmaus, erityisavustaja Lauri Korkeaoja huomauttaa.
Kehitysministeri Heidi Hautala on parhaillaan Washingtonissa. Yle Uutiset on tavoitellut Hautalaa sähköpostitse, mutta tämä ei ole vastannut.
Tuomitsi viimeksi merirosvousepäilyt
Hautala tuomitsi syyskuun lopussa Venäjän tutkintaviranomaisten päätöksen tutkia Greenpeacen pidätettyjä aktivisteja merirosvoudesta epäiltyinä. Greenpeacen aktivistit olivat osoittaneet mieltään arktista öljynporauslauttaa vastaan.
– Greenpeace-mielenosoittajat ovat täysin rauhanomaisissa aikeissa. Pelkkä ajatuskin siitä, että kyse olisi jostain merirosvouksen tapaisesta toiminnasta on mielestäni selvä ylilyönti, Hautala kertoi Yle Uutisille 28.9.