Puoluehallituksen perussuomalaisista erottama James Hirvisaari erosi itse heti viikonloppuna Asikkalan perussuomalaisista ja samalla paikallisosaston puheenjohtajuudesta.

Pääpuheenjohtajaksi varalta noussut Pekka Weckman sanoo, että eroilmoitus ei ollut yllätys.

- Hän sanoutui irti paikallisyhdistyksestä, mutta ei se yllätyksenä tullut, kyllä asiaa oli selvitetty pikkusen jo aikaisemmin. Hoidan pestiä vuoden loppuun ja sen jälkeen tehdään uudet valinnat.

"Ei sota yhtä miestä kaipaa"

Perussuomalaisten Hämeen piirin puheenjohtaja Jari Ronkaisen mukaan piirin tasollakaan Hirvisaaren ero puolueesta ei tuo mullistavia muutoksia.

- James oli piirihallituksessa Asikkalan edustajana ja joutuu luonnollisesti jättämään tehtävän. Varamies hoitaa tehtävät vuoden loppuun ja meillä on tulossa syyskokous, jossa valitaan uusi hallitus ensi vuodelle. Ikävä juttu, mutta eteenpäin on mentävä.

Asikkalan kunnanvaltuustossa James Hirvisaari on ensimmäinen varapuheenjohtaja. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Mika Vartiaisen mukaan Hirvisaaren kunnallisista luottamustehtävistä jatkossa päätetään myöhemmin tällä viikolla.

Hyvät käytöstavat kunniaan

SDP:n kansanedustaja Mika Kari näkee, että James Hirvisaaren erottaminen perussuomalaisista ei vaikuta Päijät-Hämeen edunvalvontaan eduskunnassa.

Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtajanakin työskentelevä Mika Kari on pannut merkille muutoksen huonompaan suuntaan politiikan käytöstavoissa ja pitää Hirvisaaren käytöstä surullisena esimerkkinä.

- Poliitikko ei edusta vain itseään vaan myös äänestäjiä ja lopulta koko Suomen kansaa. Kyllä fiksu ja arvokas käytös ovat tämän työn perusedellytyksiä.