Saksassa hallitusneuvottelut liittokansleri Angela Merkelin kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien välillä ovat alkaneet perjantaina. Neuvotteluista odotetaan vaikeita, ja Merkel tapaa myös toisen mahdollisen hallituskumppanin, vihreät, ensi viikolla.

Tulosta hallitusneuvotteluista odotellaan jouluun mennessä tai pahimmillaan vasta tammikuussa. Keskimäärin Saksassa hallituksen muodostaminen on viime vuosina vienyt kuukauden päivät.

Kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien yhteishallitusta sorvataan kuitenkin selvästi kauemmin. Merkelille uuden hallituksen muodostaminen onkin nyt huomattavasti vaikeampaa kuin vaalien voittaminen.

Pahimmin kenkä puristaa demareilla, jotka ovat kuukausitolkulla kampanjoineet nimenomaan nykyistä liittokansleria vastaan. Hallitusneuvotteluihin lähteminen näin pian vaalikampanjan jälkeen on monelle rividemarille liikaa. Niinpä puoluetoimistoon onkin viikon aikana tulvinut jäsenistön erouhkauksia. Myös yli sata jäsenjärjestöä vastustaa hallitukseen menoa.

SPD:n puoluesihteeri Andrea Nahles varoittikin jo Merkeliä siitä, ettei puolue voi tulla hallitusneuvotteluista kentän eteen tyhjin käsin.

Jäsenistön kapinoinnista huolimatta on SPD:n puoluejohto kuitenkin rakentamassa yhteishallitusta Merkelin kanssa, aikaa pelaten ja varovaisesti. Puheenjohtaja Sigmar Gabriel aikoo alistaa lopullisen päätöksen hallitukseen menosta jäsenistölle, siis puoluekokouksen päätettäväksi marraskuun lopulla.

Vihreät odottavat toistaiseksi Merkelin porstuassa. Puoluejohto on vastannut myöntävästi kutsuun tulla alustavaan tunnusteluun ensi torstaina. Mutta neuvotteleminen ei tarkoita sitä, että Vihreät ryhtyisivät demarien kirittäjiksi, uhosi Vihreiden toinen puheenjohtaja Cem Özdemir.

Özdemir varoitti, ettei Merkel voi sukkuloida hallitusneuvotteluja yhtä aikaa sekä demarien että vihreiden kanssa.

Neuvottelukutsusta huolimatta monikaan ei Saksassa usko Vihreiden ja kristillisdemokraattien hallituspohjaan. Merkelin on silti pidettävä yhteydet avoinna, sillä jos yhteishallitus demarien kanssa vielä ennen joulua kaatuu, on jäljellä enää se vihreä vaihtoehto. Tai sitten Saksa ajautuu uusiin vaaleihin - silläkin riskillä, että lopputulos on sama: eli Merkelin murskavoitto, eikä yhtään halukasta hallituskumppania.