Perussuomalaisten puoluehallituksen työvaliokunta on samalla kannalla Hirvisaaren erottamisen suhteen kuin puheenjohtaja Soini.

Mitä ilmeisimmin Hirvisaari saakin puolueesta potkut, vaikka hän on jo pyytänyt toilailujaan julkisesti anteeksi.

Mutta miten Hirvisaari sitten toilaili? Ainakin siten, että hän erehtyi kutsumaan Arkadianmäelle vieraakseen tamperelaisen Seppo Lehdon.

Lehto intoutui huitomaan kädellään natsitervehdyksiä eduskunnan tiloissa. Hirvisaaren toinen moka oli se, että hän valokuvasi kaverinsa tervehdykset, eikä ymmärtänyt siinä olevan mitään outoa.

Seppo Lehdon eduskunnassa tekemistä Heil-tervehdyksistä levisi pian kuvia sosiaaliseen mediaan mm. Lehdon oman Facebook-sivun kautta.

Kysymys kuuluu: oliko noiden kuvien joukossa kansanedustaja Hirvisaaren ikuistamia otoksia?

On kiinnostavaa nähdä asettuuko joku Perussuomalaisten kansanedustajista puolustamaan Hirvisaarta, kun puoluekäräjiin valmistaudutaan. Hirvisaari on kuulunut Perussuomalaisten maahanmuuttokriittiseen siipeen. Pian mitataan, pitääkö tuo porukka kunniassa Kaveria ei jätetä -sääntöä.

Vaikka James Hirvisaari heitettäisiin ulos Perussuomalaisista, hän on edelleen kansanedustaja. On ilmeistä, ettei mikään nykyisistä eduskuntapuolueista halua Hirvisaarta ryhmäänsä. Tuskinpa Hirvisaari itsekään tuntee vetoa muihin eduskuntaryhmiin.

Onko Hirvisaarella poliittista tulevaisuutta, jos Perussuomalaisten ovi pamahtaa hänen takanaan lopullisesti kiinni? Jääkö James yhden kauden komeetaksi? Voiko Hirvisaaren ympärille alkaa rakentua uusi, maahanmuuttovastainen puolue? Mene ja tiedä.

Kansanedustajan erottaminen puolueesta on erittäin kova päätös. Yleensä kansanedustajien toilailut kuitataan ryhmästä sulkemisella. Nekin tuomiot ovat yleensä väliaikaisia.

Timo Soinin kerrasta poikki -asenne kieliikin syvästä turhautumisesta muutamien kansanedustajien toistuviin sekoiluihin, jotka tahraavat puolueen mainetta. Jos puolue samastuu natseihin, se on tappavaa myrkkyä, siitä Soini on varma.

Perussuomalaisten puheenjohtajan ripeys ja otteiden kovuus kertonee myös siitä, että Timo Soini on päättänyt alkaa siivota puoluettaan hallituskelpoisen kuntoon.