Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma antaa perustuslain mukaisen huomautuksen kansanedustaja James Hirvisaarelle (ps.).

Kyseessä on järein toimenpide, jota puhemies voi käyttää tällaisessa tilanteessa. Ankarampi rangaistus olisi edellyttänyt, että Hirvisaarta olisi aiemmin huomautettu jostain asiasta.

Viime perjantaina Hirvisaaren vieras Seppo Lehto teki natsitervehdyksen eduskunnan istuntosalin yleisölehterillä. James Hirvisaari kertoo puhemiehelle osoittamassaan kirjeessä, ottaneensa tervehdyksestä valokuvan.

"Ymmärrän nyt toimineeni väärin. Tuomitsen natsisimin, enkä hyväksy sitä missään muodossa. Pyydän anteeksi tapahtunutta", Hirvisaari kirjoittaa.

Hirvisaari hyväksyy puhemiehen hänelle antaman huomautuksen. Hän sanoo kunnioittavansa eduskuntaa instituutiona, eikä halua loukata sitä.

Hirvisaari sanoo kertovansa jatkossa vieraille eduskuntakäyttäytymisen säännöt.

Puhemies Eero Heinäluolman mukaan Hirvisaaren mahdollisuutta ottaa vastaan vieraita eduskunnassa ei rajoiteta. Puhemiehen mukaan Hirvisaaren luotetaan kertovan vierailleen eduskuntakäyttäytymisen säännöt.

Eduskunta ilmoittaa, että Seppo Lehto sen sijaan ei ole enää tervetullut eduskuntaan.

Heinäluoman mukaan hän ei ole toimikaudellaan aiemmin antanut näin järeää rangaistusta kansanedustajalle. Hän muistelee, ettei myöskään edellinen puhemies ole tällaista tehnyt.

Heinäluoman mukaan natsitervehdyksen tekeminen eduskunnan lehterillä on täysin sopimatonta niin eduskuntavieraalle kuin kansanedustajallekin. Heinäluoma sanoo että eduskunnassa sopivaan toimintaan pitää tehdä selvä raja, ja nyt se on tässä tapauksessa tehty.

Eduskunnan puhemiesneuvosto käsittelee Hirvisaaren tapausta kokouksessaan vielä torstaina.