Satakunnan perussuomalaisten puheenjohtaja Seppo Toriseva aikoo todennäköisesti äänestää kansanedustaja James Hirvisaaren erottamisen puolesta. Toriseva sanoo haluavansa tutustua vielä tarkemmin puolueen työvaliokunnan tekemään erottamisehdotukseen, mutta hänen mielestään perussuomalaisten on otettava tiukka linja puoluetta vahingoittavaan toimintaan.

– Olemme puoluehallituksessa päättäneet, että jos joku vahingoittaa puoluetta, otamme tiukan linjan, Toriseva sanoo.

Perussuomalaisten puoluehallituksen työvaliokunta esittää James Hirvisaareen erottamista muun muassa siitä syystä, että tämän vieraana eduskunnassa ollut mies näytti eduskunnassa natsimerkkejä. Satakunnan perussuomalaisten puheenjohtaja Toriseva kertoo, että Hirvisaari on aiemminkin toiminut puolueen linjan ja periaatteiden vastaisesti.